»Oliver?» kuiskasi hän käheästi. »Missä on Oliver?»
»Sinun ei tarvitse olla levoton —» aloitti sir John, mutta Lionel keskeytti.
»Odota!» käski hän äänekkäämmin. »Onko Oliver turvassa?»
»Minä olen tässä», kuului sir Oliverin syvä ääni, ja hänen ja hänen veljensä välissä seisovat vetäytyivät syrjään, jotta Lionel voisi hänet nähdä.
Lionel silmäili häntä kauan mitään virkkamatta, hiukan kohottautuen.
Sitten hän vaipui jälleen hitaasti sir Johnin rintaa vasten.'
»Jumala on armollinen minulle syntiselle», sanoi hän, »koska suo minulle tilaisuutta korjata rikostani, joskin myöhään.» Sitten hän ponnistautui jälleen istumaan ojensi kätensä kohti Oliveria ja huusi rukoilevalla äänellä: »Noll! Veljeni! Anna minulle anteeksi!»
Oliver astui kenenkään estämättä eteenpäin, kädet yhä selän taakse sidottuina, kunnes seisoi veljensä vieressä niin korkeana, että turbaani hipoi kajuutan kattoa. Hänen kasvonsa olivat jäykät ja tylyt.
»Mitä pyydät minulta anteeksi?» kysyi hän.
Lionel yritti vastata, mutta vaipui takaisin sir Johnin syliin vaikeasti hengittäen. Hänen huulillaan näkyi verinen vaahtojuova.
»Puhu! Puhu Jumalan nimessä!» kehoitti Rosamund toiselta puolelta, äänessä tuskan kouristus.