Lionel katsahti häneen ja hymyili heikosti. »Älkää pelätkö», kuiskasi hän, »minä puhun; Jumala on säästänyt minua sitä varten. Laske minut sylistäsi, Killigrew. Minä olen… kehnoin ihminen maan päällä. Minä… minä surmasin Peter Godolphinin.»
»Hyvä Jumala!» valitti sir John. Lordi Henry henkäisi syvään hämmästyneenä ja asian oivaltaen.
»Niin, mutta rikokseni ei ole siinä», jatkoi Lionel. »Siinä en tehnyt mitään syntiä. Me taistelimme, ja minä surmasin hänet puolustaessani itseäni — kunniallisesti. Rikokseni tapahtui vasta jälkeenpäin. Epäluulojen kohdistuessa Oliveriin minä kiihdin niitä… Oliver tiesi asian ja oli vaiti, koska tahtoi varjella minua. Minä pelkäsin totuuden tulevan ilmi kaikesta huolimatta… ja… ja kadehdin hänen onneansa… ja toimitin hänet väkisin pois ja myydyksi…»
Hänen heikkenevä äänensä vaikeni hetkiseksi. Yskä väsähdytti hänen ruumistaan, ja kapea punainen vaahtojuova hänen huulillaan laajeni. Mutta sitten hän jälleen keräsi voimansa ja lepäsi huohottaen, sormet peitettä nyppien.
»Sano heille», virkkoi Rosamund, joka epätoivoisesti sir Oliverin hengen pelastamiseksi taistellessaan tarkkasi kylmäverisesti ja alinomaisesti oleellisia seikkoja, »sano heille, kuka oli se mies, jonka palkkasit viemään hänet pois.»
»Jasper Leigh, Pääsky-nimisen aluksen kuljettaja», vastasi Lionel. Rosamund loi lordiin katseen, jossa näkyi voitonriemun hohtelu, vaikka hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat ja huulensa vapisivat.
Sitten hän kääntyi jälleen kuolevan puoleen, melkein armottomasti, koska oli päättänyt saada hänet ilmaisemaan oleelliset tosiasiat ennen lopullista vaikenemistaan.
»Sano heille», kehoitti hän, »miten sir Oliver lähetti sinut eilen illalla Hopeahaikaraan.»
»Ei, ei turhaa kiusata häntä sen enempää», virkkoi lordi Henry. »Hän on kertonut jo riittävästi. Jumala suokoon meille anteeksi sokeutemme, Killigrew!»
Sir John kumartui mitään virkkamatta Lionelin puoleen.