»Niin ei ollut laita; syy ei ollut hänen…»
»Minä sanon, että oli niin, ja kun sen sanon, on minua uskottava, Lionel. En tahraisi kenenkään naisen mainetta ilman pätevää syytä. Sen voit varmasti uskoa.»
Lionel tuijotti häneen. »Hyvä Jumala!» huudahti hän sitten. »Enhän tiedä, mitä uskoa. Häilyn suuntaan ja toiseen kuin höyhenpallonen.»
»Usko minua», virkkoi sir Oliver tuimasti. »Ja jätä kaikki epäilyksesi.» Sitten hän hymyili. »Vai siinäkö olikin master Peterin salainen huvi? Kuinka tekopyhä voikaan ihminen olla! Sen asian syvyyksiä on mahdoton mitata!»
Hän nauroi ääneen muistaessaan mitä kaikkea master Peter oli sanonut Ralph Tressilianista puhuen ikäänkuin olisi ollut siveä ja itseäänkieltävä erakko. Sitten hän yhtäkkiä lakkasi nauramasta ja virkkoi pelokkaasti: »Saaneeko hän sen tietää? Saaneeko se portto tietää tai aavistaa, että kätesi on miehen surmannut?»
»Epäilemättä», vastasi toinen. »Sanoin hänelle tänä iltana, kun hän pilkkasi minua puhuen hänestä, lähteväni suoraa päätä hänen luokseen selvittämään laskuamme. Olin matkalla Godolphinien kartanoon, kun hän tuli puistossa minua vastaan.»
»Olet siis jälleen minulle valehdellut, Lionel. Sanoithan hänen hyökänneen kimppuusi?»
»Niin hän tekikin», vastasi Lionel heti. »Hän ei antanut minulle ollenkaan tilaisuutta puhua, vaan hyppäsi satulasta ja tuli minua kohti muristen kuin villipeto. Hän oli yhtä valmis taistelemaan kuin minä — yhtä kiihkeä.»
»Mutta Malpasin nainen tietää asian», virkkoi Oliver synkästi. »Ja jos hän kertoo…»
»Hän ei kerro», huudahti Lionel. »Hän ei uskalla maineensa vuoksi.»