»Luulenpa tosiaankin, että olet oikeassa», myönsi veli helpotusta tuntien. »Toisetkin syyt estävät häntä uskaltamasta, kun asiaa ajattelen. Hänen maineensa on jo niin huono ja hän on niin vihattu, että jos saadaan tietää hänen olleen, vaikkapa välillisestikin syynä tähän, niin paikkakuntalaiset varmaan tyydyttäisivät eräitä häntä koskevia halujaan. Oletko varma siitä, ettei kukaan nähnyt sinua meno- eikä paluumatkalla?»
»Olen.»
Sir Oliver mittaili lattiaa vedellen sauhuja piipustaan. »Niinpä on luullakseni kaikki hyvin», virkkoi hän viimein. »Sinun on paras lähteä makuulle. Minä kannan sinut vuoteeseesi.»
Hän nosti nuoren veljensä voimakkaille käsivarsilleen ja kantoi hänet yläkertaan kuin pienen lapsen. Nähtyään hänen vaipuvan rauhalliseen uneen hän palasi alas, sulki hallin oven, siirsi suuren tammituolin lieden luo ja istui siinä myöhään yöhön piippua polttaen ja miettien.
Hän oli sanonut Lionelille, että kaikki kääntyisi hyväksi. Kaikki kääntyisikin epäilemättä hyväksi, mikäli oli kysymyksessä Lionel. Mutta miten olisi hänen laitansa tämän salaisuuden rasittaessa hänen sieluansa? Jos uhri olisi ollut joku toinen eikä Rosamundin veli, ei asia olisi häntä paljoakaan vaivannut. Tunnustettava on, ettei Godolphinin kuolema sinänsä kovinkaan häntä rasittanut. Godolphin oli hyvinkin ansainnut loppunsa ja olisi joutunut kuten tiedämme, saman kohtalon alaiseksi jo monta kuukautta sitten, ellei olisi ollut Rosamundin veli. Siinä oli asian vaikeus, katkera ja armoton. Rosamundin oman veljen oli surmannut hänen veljensä käsi. Rosamund rakasti veljeään samoinkuin hän, sir Oliver, omaa veljeään enemmän kuin ketään muuta elävää olentoa, yhtä ainoata lukuunottamatta. Sir Oliver tiesi, millaiseen tuskaan hänen nyt täytyi joutua: hän koki sitä tavallaan ennakolta, otti siihen osaa, koska se oli rakastetun tuska ja koska kaikkien rakastettua koskevien seikkojen täytyi nyt olla jossakin määrin häntä itseään koskevia.
Vihdoin hän nousi sadatellen tuota kirottua Malpasin naista, joka oli nostanut tämän uuden ja kamalan vaikeuden siihen, missä oli jo ennestään vaikeuksia ylen paljon. Hän seisoi nojaten uuninkamanaan, jalka lieden rautaristikon varassa, ja mietti mitä oli tekeminen. Hänen oli kannettava taakkansa vaieten, siinä kaikki. Hänen täytyi salata asia Rosamundiltakin. Hänen sydäntään vihloi, kun hän ajatteli, että oli siten käytettävä petosta. Mutta mikään muu ei ollut mahdollista, ellei tahtonut häntä jättää, ja siihen hän ei missään tapauksessa kyennyt.
Päätökseen päästyään hän otti vahakynttilän ja lähti makuulle.
Viides luku.
KILPI.
Vanha Nicholas toi veljeksille uutisen seuraavana aamuna heidän ollessaan aamiaisella.