Tämän hiljaisuuden vallitessa hän astui portaita ylös halliin, jonka lattialle oli sirotettu kaislaa. Poistuessaan hän kuuli takanaan jälleen äänten sorinan, entistä vihaisemman. Mutta hän ei siitä välittänyt.
Hän havaitsi edessään palvelijan, joka säikähti ja tuijotti häneen samoinkuin pihamaalla olleet. Hänen mielensä masentui. Selvää oli, että hän saapui jo hieman liian myöhään, että huhu oli ehtinyt ennen häntä.
»Missä on neiti?» kysyi hän.
»Minä… minä ilmoitan hänelle, että olette täällä, sir Oliver», vastasi mies vavahtavin äänin ja astui sisään oikealla olevasta ovesta.
Sir Oliver seisoi vähän aikaa takoen saappaitaan piiskallaan, kasvot kalpeina ja syvä uurre otsassa. Sitten mies tuli jälleen näkyviin sulkien oven jäljessään.
»Mistress Rosamund pyytää teitä poistumaan, sir. Hän ei tahdo teitä nähdä.»
Sir Oliver tutki hetkisen palvelijan kasvoja, tai näytti tutkivan, sillä epäiltävää on, näkikö hän miestä ollenkaan. Sitten hän mitään vastaamatta lähti kohti ovea, josta palvelija oli tullut. Palvelija nojasi siihen, päättäväinen ilme kasvoissaan.
»Sir Oliver, neiti ei tahdo teitä nähdä.»
»Pois tieltä!» mutisi sir Oliver kiukuissaan, ylenkatseellisesti, ja kun mies velvollisuuttaan noudattaen pysyi jäykästi paikallaan, sir Oliver tarttui hänen nuttunsa rinnuksiin, siirsi hänet syrjään ja astui sisään.
Rosamund seisoi keskellä huonetta. Oli jonkinlaista kohtalon ivaa, että hän oli valkopukuinen kuin morsian; mutta puku ei sittenkään ollut niin valkea kuin hänen kasvonsa. Hänen silmänsä olivat kuin kaksi mustaa täplää suuntautuessaan juhlallisina ja loihtuisina tulijaan, joka ei välittänyt kiellosta. Hänen huulensa avautuivat, mutta hänellä ei ollut sanaakaan tulijalle. Hän vain tuijotti kauhun vallassa, joka karkoitti sir Oliverin rohkeuden ja ehkäisi hänen uskaliaan etenemisensä. Vihdoin sir Oliver puhui.