»Huomaan sinun kuulleen», virkkoi hän, »että sellainen valhe kiertelee seudulla. Paha jo sekin. Mutta sitäpaitsi huomaan, että olet kallistanut korvasi huhulle; ja se on pahempi.»
Rosamund silmäili häntä yhä inhoten, tuo lapsi, joka vain kaksi päivää sitten oli levännyt hänen povellaan katsellen häntä luottavasti ja ihaillen.
»Rosamund!» huudahti hän lähestyen häntä vielä askelen. »Rosamund, olen tullut tänne sanomaan, että se on valhe.»
»Teidän on paras poistua», sanoi Rosamund, ja hänen äänensä sävy sai sir Oliverin vavahtamaan.
»Poistua?» toisti hän tylsästi. »Käsketkö minua poistumaan? Etkö tahdo minua kuunnella?»
»Olen suostunut kuulemaan teitä useat kerrat; kieltäydyin kuulemasta toisia, joilla oli asioista parempi tieto, ja jätin huomioonottamatta heidän varoituksensa. Meillä ei ole enää mitään toisillemme sanottavaa. Rukoilen Jumalaa, että hän toimittaa teidät hirteen.»
Sir Oliverin huulistakin oli väistynyt veri, ja ensimmäisen kerran eläissään hän koki pelkoa ja tunsi lujien jäseniensä vavahtelevan.
»Saavat hyvinkin minut hirttää, koska tuon uskot. Niin tehden eivät loukkaa minua pahemmin kuin sinä, ja hirttäminen ei voisi riistää vähääkään arvostani, koska luottamuksesi minuun raukeaa heti ensimmäisen seutua kiertävän huhun vuoksi.»
Hän näki kalpeiden huulten vetäytyvän kamalaan hymyyn. »Ei ole kysymyksessä pelkkä huhu», virkkoi hän. »Kaikki valheenne eivät riitä peittämään sitä, mikä on tapahtunut.»
»Valheeni?» huusi sir Oliver. »Rosamund, minä vannon sinulle kunniani nimessä, etten ole millään tavoin osallinen Peterin surmaan. Antakoon Jumala minun mädätä tähän paikkaan, ellei tämä ole totta!»