Sir Oliver kääntyi katsomaan häntä, silmissä lempeä moite. Sitten hänen katseensa siirtyi Lionelin silmistä korkeihin ikkunoihin. »Sataa», virkkoi hän.
»Ei sade sinua ennen lieden ääreen ajanut. Mutta satoi tai paistoi, samantekevä. Et lähde milloinkaan ulos.»
»Miksi lähtisinkään?» kysyi sir Oliver, yhä yhtä leppoisasti, mutta hämmästyksen kurtun ilmaantuessa vähitellen hänen tummien kulmiensa väliin. »Luuletko olevan minulle mieluista nähdä alasluotuja katseita, päitä, jotka lähenevät toisiaan voidakseen tuttavallisesti mutista minua koskevia kirouksia?»
»Vai niin!» huudahti Lionel lyhyeen ja terävästi, syvällepainuneiden silmien äkkiä välkähtäessä. »On siis jouduttu siihen, että omasta tahdostasi meneteltyäsi näin minua suojataksesi nyt soimaat minua siitä.»
»Minä?» huudahti sir Oliver kauhistuneena.
»Pelkät sanasi ovat soimausta. Luuletko, etten osaa lukea niissä piilevää tarkoitusta?»
Sir Oliver nousi hitaasti, silmäillen veljeänsä. Hän pudisti päätään ja hymyili. »Lal, Lal» virkkoi hän. »Haavasi on jättänyt sinuun pahan jäljen, poika. Millä tavoin olen sinua soimannut? Mikä oli sanojeni salaisena tarkoituksena? Jos tahdot niitä oikein lukea, huomaat varmaan tarkoituksen olleen sen, että ulkosalla liikkuessani joudun uusiin selkkauksiin, koska kärsivällisyyteni ei ole suuri ja koska minun on mahdoton sietää nyreitä katseita ja mutisemista. Siinä kaikki.»
Hän astui lähemmäksi ja laski kätensä veljen olalle. Pitäen häntä käsivarren mitan päässä hän silmäili häntä tutkivasti. Lionelin pää painui, ja hänen poskiinsa levisi hitaasti puna.
»Rakas hupsu!» virkkoi hän Lionelia ravistellen. »Mikä sinua vaivaa? Olet kalpea ja kuihtunut etkä ollenkaan oma itsesi. Mieleeni on johtunut jotakin. Minä varustan laivan, ja sinä lähdet kanssani vanhoille pyyntivesilleni. Siellä on elämää, joka tekee sinut jälleen voimakkaaksi ja mehukkaaksi, ja kenties samoin minun. Mitä siitä arvelet?»
Lionel katsahti veljeen, katse kirkkaana. Mutta sitten hänen mieleensä johtui ajatus, niin halpamainen, että veri jälleen virtasi hänen poskipäihinsä, koska hän sitä häpesi. Mutta ajatus piti paikkansa. Jos hän lähtisi Oliverin kanssa, niin sanottaisiin hänen olleen osallisena siinä teossa, josta hänen veljeään syytettiin.