Lionel veti syvään henkeä, mutta ei vastannut mitään.
Jasper nosti sormen nenälleen, ja hänen silmiinsä tuli ovela ilme. »Ajattelin varoittaa teitä, jotta voitte kehoittaa sir Oliveria pitämään huolta itsestään. Hän on hieno merimies, ja sellaisia ei ole kosolta.»
Lionel veti kukkaron taskustaan ja ollenkaan sen sisältöä tarkastamatta pudotti sen merimiehen odottavaan käteen mutisten jonkin sanan kiitokseksi.
Lionel ratsasti kotiin melkein kauhun valtaamana. Oltiin ehditty niin kauas. Isku tulisi kohta iskettäväksi, ja hänen veljensä oli lopultakin pakko puhua. Penarrow'ssa Lionelia odotti uusi järkytys. Vanha Nicholas kertoi hänelle, ettei sir Oliver ollut kotona; hän oli ratsastanut Godolphinin kartanoon.
Lionel johtui kauhuissaan heti päättelemään, että uutinen oli jo tullut sir Oliverin korviin ja että hän oli heti käynyt toimeen; hän ei voinut käsittää veljensä lähteneen sinne missään muissa asioissa.
Hänen pelkonsa olivat kuitenkin aivan joutavat. Sir Oliver, joka ei kyennyt enää sietämään asiain tilaa, oli lähtenyt esittämään Rosamundille todistuskappaletta, jonka oli itselleen hankkinut. Hän voi niin tehdä pelkäämättä vähimmässäkään määrässä tuottavansa vahinkoa Lionelille. Hänen matkansa oli kumminkin aivan tulokseton. Rosamund oli muitta mutkitta kieltäytynyt ottamasta häntä vastaan, ja sir Oliver oli hänelle aivan vierasta nöyrämielisyyttä osoittaen kehoittanut palvelijaa palaamaan hänen luokseen mitä tärkeintä viestiä vieden, mutta jälleen turhaan. Sir Oliver palasi kuin lyötynä kotiin, missä veli odotti häntä kiihkeän kärsimättömästi.
»Mitä kuuluu?» tervehti Lionel häntä. »Mitä aiot nyt tehdä?»
Sir Oliver katsahti häneen kulmiensa alta, joiden tummat kurtut kuvastelivat hänen ajatuksiaan. »Mitä tehdä? Mistä puhutkaan?» kysyi hän.
»Etkö ole vielä kuullut?» Lionel kertoi hänelle uutisen.
Hänen lopetettuaan kertomuksensa sir Oliver tuijotti häneen pitkän ajan, sitten hänen huulensa vetäytyivät tiukasti yhteen ja hän iski otsaansa. »Vai niin!» huudahti hän. »Siitäkö syystä hän minut torjui? Ajatteliko hän kenties minun tulevan rukoilemaan? Voiko hän niin ajatella? Onko se mahdollista?»