Sir Oliverin sydän oli lakata sykkimästä ja alkoi sitten kiivaasti tykyttää. Rosamund kutsui häntä! Hän oli nähtävästi katunut eilistä leppymättömyyttänsä. Rosamund suostui viimeinkin ottamaan hänet vastaan!
»Siunattu sinä, hyvien uutisten tuoja!» vastasi hän, äänessä ankaran kiihtymyksen sävy. »Minä lähden heti.» Niin hän tekikin. Hän oli siinä määrin kiihtymyksensä vallassa, että unohti ottaa mukaansa pergamentin, eittämättömän todistajansa. Tämä seikka muodostui kohtalokkaaksi.
Master Lionel ei virkkanut mitään veljen lähtiessä. Hän peräytyi hiukan taaksepäin varjoon. Hänen huulensakin olivat kalvenneet ja hän tunsi tukehtuvansa. Oven sulkeutuessa hän äkkiä liikahti. Hän syöksyi sir Oliverin jälkeen. Omatunto huusi hänelle, ettei hän voinut niin menetellä. Mutta pelko oli kärkäs vastaamaan siihen huutoon. Ellei hän suostunut siihen, mikä oli suunniteltu tapahtuvaksi, hän voi joutua maksamaan sen hengellänsä.
Hän kääntyi ja hoiperteli ruokasaliin vapisevin jaloin.
Pöytä oli katettu samoinkuin sinä iltana, jolloin hän oli hoiperrellut sisään haava kyljessään ja saanut hoitoa ja suojaa sir Oliverilta. Hän ei astunut pöydän luo, vaan meni lieden ääreen ojentaen kätensä kohti lieskaa. Hän oli kovin viluissaan eikä kyennyt hillitsemään vapisemistaan. Hänen hampaansakin kalisivat.
Nicholas tuli kysymään, tahtoiko hän syödä illallista. Lionel vastasi epäröiden tahtovansa myöhäisestä hetkestä huolimatta, odottaa sir Oliverin palaamista.
»Onko sir Oliver poissa kotoa?» kysyi palvelija hämmästyneenä.
»Hän lähti ulos hetki sitten, en tiedä minne», vastasi Lionel. »Mutta hän ei varmaankaan viivy kauan, koska ei ole syönyt illallista.»
Sitten Lionel kehoitti palvelijaa poistumaan ja istui väristen lieden ääressä auttamattomien sielullisten kidutusten uhrina. Hänen ajatuksensa suuntautui alinomaa siihen lujaan, horjumattomaan kiintymykseen, jota sir Oliver oli hänelle aina runsaasti osoittanut. Millaisiin uhrauksiin sir Oliver olikaan suostunut tässä Peter Godolphinin kuolemaan liittyvässä asiassa suojatakseen häntä, Lionelia? Sellaisen menneisyydessä osoitetun rakkauden ja uhrautuvaisuuden nojalla Lionel taipui nyt päättelemään, ettei hänen veljensä olisi pettänyt häntä pahimmassakaan vaarassa. Mutta sitten se paha pelko, joka teki hänestä kunnottoman, johdatti hänen mieleensä, että sellainen päätteleminen oli päättelemistä pelkkien otaksumien nojalla ja että olisi ollut vaarallista luottaa sellaiseen luuloon; että jos sir Oliver sittenkin olisi pettänyt ratkaisevassa tapauksessa, hän, Lionel, olisi joutunut ehdottoman tuhon omaksi.
Arvostellessaan lähimmäisiänsä ihminen lopultakin nojautuu siihen tietoon, mikä hänellä on itsestänsä, ja Lionel joka tiesi olevansa kykenemätön siten uhrautumaan sir Oliverin puolesta, ei voinut uskoa sir Oliverin jatkuvasti kykenevän sellaiseen uhrautumiseen, jonka tulevat tapahtumat saattoivat tehdä välttämättömäksi. Hän ajatteli jälleen niitä sanoja, jotka sir Oliver oli lausunut tässä samassa huoneessa kaksi vuorokautta aikaisemmin, ja päätteli entistä varmemmin, että niihin voi sisältyä yksi ainoa tarkoitus.