Sir John näytti säikähtyneeltä, mutta vannoi varsin kerkeästi, ettei ollut nähnytkään sir Oliveria päiväkausiin. Hän suhtautui suopeasti Lioneliin, josta piti samoinkuin kaikki toisetkin. Poika oli käytökseltään laatuisa ja ystävällinen, aivan toisenlainen kuin hänen julkea ja häikäilemätön veljensä, joten hänen hyveensä hohtelivat vastakohdan vuoksi sitäkin kirkkaampina.
»On epäilemättä aivan luonnollista, että tulette luokseni», sanoi sir John. »Mutta annan teille kunniasanani, etten tiedä hänestä mitään. Ei ole tapanani väijyä vihollisiani pimeässä.»
»Eipä suinkaan, sir John, en ollut sydämessäni niin otaksunutkaan», vastasi murheellinen Lionel. »Suokaa anteeksi, että tulin teille esittämään niin joutavaa kysymystä. Selittäkää se levottomuuteni nojalla. Minä en ole ollut entiselläni viimeksi kuluneiden kuukausien aikana, tietääkseni siitä asti, kun Godolphinin puistossa sattui se onneton tapaus. Asia on alinomaa mieltäni rasittanut. Ihmisellä on kamala taakka kannettavana, kun tietää oman veljensä — vaikka hän, Jumalan kiitos, ei olekaan kuin velipuoleni — niin rumaan tekoon vikapääksi.»
»Mitä?» huudahti Killigrew hämmästyneenä. »Tekö niin sanotte? Uskotteko siis asian itse?»
Master Lionel näytti hämmentyneeltä, mutta sir John käsitti hänen ilmeensä ihan väärin selittäen sen vain nuoren miehen eduksi. Ja siten ja siinä kylvettiin sen ystävyyden jalo siemen, joka versoi näiden kahden henkilön välille ja jota erikoisesti kannatti sir Johnin säälivä tunto siitä, että niin ylevämielinen, vilpitön ja kunnollinen nuorukainen oli saanut kirouksekseen niin konnamaisen veljen.
»Ymmärrän, ymmärrän», virkkoi hän huoaten. »Tietäkää, että odotamme joka päivä kuningattarelta käskyä, joka velvoittaa hänen tuomarinsa toimimaan asiassa, johon ovat toistaiseksi kieltäytyneet kajoamasta… sir Oliveria vastaan.» Hän kurtisti mietteissään kulmiaan. »Luuletteko sir Oliverin saaneen vihiä tästä asiasta?»
Samassa master Lionel huomasi, mitä toisen mielessä liikkui. »Minä tiedän sen», vastasi hän. »Toin itse hänelle sen uutisen. Mutta minkätähden sitä kysytte?»
»Eikö se kenties auta meitä ymmärtämään ja selittämään sir Oliverin katoamista? Totisesti! Tuon tietäessään hän olisi epäilemättä ollut houkkio, jos olisi täällä viipynyt, sillä hän olisi aivan varmaan joutunut hirteen, jos olisi jäänyt odottelemaan hänen majesteettinsa lähettiläiden saapumista.»
»Hyvä Jumala!» virkkoi Lionel eteensä tuijottaen. »Luuletteko… luuletteko siis, että hän on paennut?»
Sir John kohautti olkapäitään. »Mitäpä muutakaan tässä ajattelisi?»