Sir Oliver hillitsi vaivoin itseään niin suoranaisen solvauksen alaiseksi joutuneena, ja hänen tummat kasvonsa hieman kalpenivat. »Ymmärtänette, Peter», vastasi hän hitaasti, »että sanotte liikaa, jos vielä jotakin virkatte.» Hän vaikeni ja silmäili hetkisen vierastaan. »En tiedä, onko Rosamund kertonut teille suostuneensa eilen tulemaan vaimokseni —»
»Hän on lapsi, joka ei tunne omaa mieltänsä», virkkoi toinen.
»Tunnetteko mitään pätevää syytä, jonka vuoksi hän mieltään muuttaisi?» kysyi sir Oliver hieman uhitellen.
Master Godolphin istuutui, laski jalkansa ristiin ja hattunsa polvelleen. »Tiedän niitä tusinan», vastasi hän. »Mutta eipä ole tarvis niitä tässä mainita. Pitäisi riittää, kun huomautan teille, että Rosamund on seitsentoistavuotias ja minun ja sir John Killigrew'n holhouksen alainen. Sir John ei voi suostua kihlaukseenne enempää kuin minäkään.»
»Mitä ihmeitä!» huudahti sir Oliver. »Kuka kysyy teidän suostumustanne tai sir Johnin suostumusta? Jos Jumala suo, niin sisarenne kasvaa aivan pian täydeksi naiseksi ja omaksi määrääjäkseen. Minulla ei ole mitään hurjaa hätää päästä naimisiin, ja luonnostani olen, kuten lienette huomannut, ihmeen kärsivällinen mies. Minä odotan.» Hän veti jälleen haikuja piipustaan.
»Odottamisesta ei voi olla teille apua tässä asiassa, sir Oliver. On parasta, että alatte ymmärtää. Me olemme tehneet päätöksemme, sir John ja minä.»
»Niinkö? Tuhat tulimmaista! Lähettäkää sir John luokseni kertomaan päätöksistään, niin minä kerron hänelle omista päätöksistäni. Sanokaa hänelle terveisinäni, master Godolphin, että jos hän tahtoo vaivautua tulemaan näille main, teen sen, mitä pyövelin olisi pitänyt tehdä hänelle jo aikoja sitten. Minä kiskon korvat hänen päästään, omin käsin!»
»Ettekö», virkkoi master Godolphin uhmaten, »halua koetella, kuinka ryövärin-rohkeutenne suoriutuu minusta?»
»Teistä?» virkkoi sir Oliver silmäillen häntä hyvänluontoisen ylenkatseellisesti. »Enhän ole varpusten tappaja, poikaseni. Sitäpaitsi olette sisarenne veli, ja minä en suinkaan aio lisätä tielläni muutenkin olevia vaikeuksia.» Sitten hänen äänensävynsä muuttui. Hän kumartui pöydän yli. »Kuulkaahan, Peter. Mikä onkaan koko tämän jutun pohjana? Emmekö voi sovittaa niitä ristiriitoja, joita otaksutte olevan välillämme? Sir Johnilla ei ole asiassa mitään tekemistä. Hän on jurottelija, joka ei ansaitse sormennapsahdusta. Teidän laitanne on toisin. Te olette Rosamundin veli. Sanokaa siis, mitä valitatte! Puhutaan vilpittömästi ja kaikessa ystävyydessä.»
»Ystävyydessä?» Toinen hymyili jälleen ivallisesti. »Isämme ovat antaneet siinä suhteessa meille hyvän esimerkin.»