»Espanjalainen alus, Bisken», urahti hän toverilleen. »Hyvä niin.
Kiitetty olkoon Allah!»
»Uskaltaneeko tulla niin kauas?» ihmetteli toinen.
»Varmaan uskaltaa», kuului luottava vastaus. »Se ei varo mitään vaaraa, ja eiväthän kaleerimme saavu usein näin kauas länteen. Tuossahan se tulee ylpeänä kuin espanjalainen ainakin.»
Hänen vielä puhuessaan alus saapui rajaviivalle. Se kulki kauemmaksi, sillä tyvenen puolella puhalsi vielä melkoinen tuuli, ja alus tahtoi epäilemättä käyttää parhaansa mukaan hyödykseen tätä etelään painumistaan.
»Nyt!» huudahti Bisken — hänellä oli annettu nimi Bisken-el-Borak sen salamanlaisen tuimuuden vuoksi, jota hän osoitti hyökätessään. Hän värisi kärsimättömyyttään kuin kahleissa oleva jahtikoira.
»Ei vielä», kuului tyyni, hillitsevä vastaus. »Jokainen tuuma, jonka se liikkuu lähemmäksi rantaa, tekee sen perikadon varmemmaksi. Ehdimme hyvinkin antaa hyökkäysmerkin sen kääntyessä. Anna minulle juotavaa, Abiad», sanoi hän toiselle neekerilleen, jolle hän oli leikillään antanut nimen »Valkoinen.»
Orja kääntyi, siirsi syrjään saniaisen varsia ja veti esiin huokoisesta savesta tehdyn punaisen ruukun; hän otti sen suulta palmunlehdet ja kaatoi vettä maljaan. Sakr-elBahr joi hitaasti, taukoamatta katsellen alusta, jonka koko köysistö kuvastui nyt selvästi kirkkaassa ilmassa. He voivat nähdä kansilla liikkuvat miehet ja etumaston märssyssä olevan tähystäjän. Alus oli vain puolen peninkulman päässä alkaessaan yhtäkkiä kääntyä.
Sakr-el-Bahr hypähti heti seisaalleen koko pituudessaan ja heilutti pitkää viheriää liinaa. Eräästä rantakallioiden suojassa olevasta kaleerista kajahti kohta torvenääni vastaukseksi tuohon merkkiin; sitten kuului päällysmiesten kimeä vihellys ja vihdoin airojen loiske ja narina kahden suuremman kaleerin lipuessa pois väijytyspaikastaan. Pitkät, varustetut peräkannet olivat täynnä turbaanipäisiä merisissejä, joiden aseet välkkyivät auringonvalossa, ainakin tusinan verta istui hajareisin kummankin isonmaston puomilla, ja kaleerien kummallakin puolen oli köysistö mustanaan miehiä, jotka heinäsirkkaparven tavoin vain odottivat tilaisuutta päästäkseen saalistaan tuhoamaan.
Hyökkäyksen äkillisyys sai espanjalaisen hämmingin valtaan. Sen kannella vallitsi ankara hälinä, kuului torventoitotusta ja huutoja, ja miehet yrittivät hurjassa sekamelskassa kiiruhtaa niihin paikkoihin, joihin heidän liian huoleton kapteeninsa heitä komensi. Tämän sekasorron vallitessa aluksen kääntäminen kerrassaan epäonnistui, ja menetettiin arvokkaita tuokioita, joiden kuluessa alus seisoi paikoillaan, lepattavin purjein. Epätoivoisessa kiireessään kapteeni käänsi sen myötätuuleen luullen siten parhaiten satimesta pääsevänsä. Mutta tässä suojaisessa paikassa oli niin vähän tuulta, että yritys epäonnistui. Kaleeri kiiti edellä sinne, mihin espanjalainen pyrki, sen keltaiset airot pieksivät vihaisesti vettä päällysmiesten käytellessä piiskojansa puristaakseen orjista heidän kaiken jännevoimansa.
Sakr-el-Bahr näki tuon kaiken Biskenin ja neekeriensä keralla nopeasti laskeutuessaan siitä tyyssijasta, joka oli tehnyt hänelle hyvän palveluksen. Hän juoksi punatammen luota korkkipuun luo ja korkkipuun luota punatammen luo, hyppäsi kallionkielekkeeltä toiselle tai kapusi tasanteelta tasanteelle varautuen kanervatukkoon tai ulkonevaan kiveen, mutta aina nopeasti ja sukkelasti kuin apina. Vihdoin hän ehti rannalle, juoksi veden rajaan ja hypähteli pitkin mustaa karikkoa, kunnes oli kaleerivenheen kupeella, jonka toiset merirosvoalukset olivat jättäneet odottamaan. Se oli siinä syvässä vedessä, aironmitan päässä karista, ja hänen tultuaan airot ojentuivat vaakasuoraksi pinnaksi. Hän juoksi sitä pitkin, seuralaiset jäljessään, ja niin he airoja siltanaan käyttäen saapuivat aluksen partaalle. Hän heitti jalkansa laidan yli ja astui katettuun paikkaan kahden airon ja niitä liikuttavien kuusimiehisten orjarivien väliin.