Kapteeni Leigh puolestaan väitti menettelynsä johtuneen siitä, ettei hän ollut luottanut espanjalaisiin, vaan oli lujasti uskonut kaikkien espanjalaisten olevan merirosvoja, joita jokaisen kunniallisen ja huonommasta asestuksestaan tietoisen merimiehen oli kartettava. Tämä puolustus ei suinkaan hankkinut hänelle ahdasmielisten tuomariensa suosiota.
Sir Oliver tehosti kiinteästi sitä seikkaa, ettei hän ollut kuulunut Pääskyn miehistöön, vaan oli ollut laivalla aivan vastoin tahtoansa jouduttuaan rahalla lahjotun kapteenin virittämään satimeen. Tuomari kuunteli kunnioittavasti hänen puolustustaan ja kysyi sitten hänen nimeään ja arvoaan. Sir Oliver oli kyllin varomaton vastatakseen totuudenmukaisesti. Seuraus oli hänelle erittäin opettavainen; se osoitti hänelle, kuin järjestelmällisesti Espanjan arkistoja hoidettiin. Tuomioistuin esitti asiakirjoja, joiden nojalla tuomarit voivat kertoa hänelle suurimman osan hänen merillä viettämästään elämästä ja monia hänen muististaan häipyneitä ja nyt sinne palautuvia ikäviä pikkuseikkoja, jotka eivät varmaankaan olleet omansa tekemään hänen tuomiotaan lievemmäksi.
Eikö hän ollut sinä vuonna ollut Barbadosissa ja eikö hän ollut kaapannut Maria de las Dolores-nimistä espanjalaista alusta? Sopiko sitä sanoa muuksi kuin konnamaiseksi merirosvoudeksi? Eikö hän ollut neljä vuotta sitten upottanut espanjalaista karakkia Funchalin lahdessa? Eikö hän ollut merirosvo Hawkinsin keralla ollut osallisena San Juan de Ulloan jutussa? Kysymyksiä sateli hänelle, ja hän joutui niiden pauloihin.
Hän melkein katui, että oli vaivautunut kääntymään katoliseksi ja alistumaan kaikkiin siitä johtuviin dominikaaniveljesten vaatielmiin. Hänelle alkoi selvitä, että hän oli vain hukannut aikaa ja välttänyt klerikaalisen polttorovion joutuakseen kiikkumaan maallisen oikeuden nuoraan loukatun Espanjan kostavien jumalten sovitusuhrina.
Niin pitkälle asiat eivät kumminkaan kehittyneet. Välimeren kaleerit tarvitsivat siihen aikaan välttämättä uutta väkeä, ja tämä seikka pelasti sir Oliverin, kapteeni Leigh'n ja muutamien muiden Pääskyn onnettomasta miehistöstä pelastuneiden hengen, vaikka toisaalta onkin epäiltävää, pitikö kukaan heistä asiaa onnenaan. Kaksittain toisiinsa kahlehdittuna, nilkka kiinni nilkassa, vain lyhyt vitja välissä, he joutuivat kulkemaan siinä onnettomassa laumassa, jota ajettiin halki Portugalin Espanjaan ja sieltä etelään Cadiziin. Sir Oliver näki kapteeni Leigh'n viimeisen kerran sinä aamuna, jona he lähtivät Lissabonin löyhkävästä vankilasta. Väsyttävän marssin kestäessä he tiesivät toistensa olevan tässä onnettomassa kaleeriorjarykmentissä, mutta eivät enää kertaakaan toisiaan kohdanneet.
Cadizissa sir Oliver vietti kuukauden avarassa aituuksessa, joka oli kattamaton, mutta siitä huolimatta sanomattoman inhoittava, inhimillistä käsityskykyä uhmaava lian, taudin ja kärsimyksen tyyssija, jonka yksityiskohtaisen kuvauksen utelias voi lukea lordi Henryn kronikasta. Se on aivan liian järkyttävä tässä esitettäväksi.
Kuukauden lopulla hänet valitsi muiden muassa joukosta eräs upseeri, joka hankki miehistöä Infantaa Napoliin kuljettavaan kaleeriin. Siitä sir Oliver sai kiittää voimakasta ruumiinrakennustaan, joka oli menestyksellisesti välttänyt tuon saastaisen tuskien tyyssijan tartunnat, ja mainioita lihaksiaan, joita upseeri puukki ja tunnusteli ikäänkuin vetojuhtaa hankkiessaan — ja siinä toimessahan hän oikeastaan olikin.
Kaleeri, johon miehemme lähetettiin, oli viisikymmensoutuinen, ja jokaista airoa liikuttamassa oli seitsemän miestä. He istuivat eräänlaisilla portailla, jotka oli rakennettu airon vinoa suuntaa noudattamaan, aluksen keskellä olevalta käytävältä aina matalalle laidalle saakka.
Sir Oliverille määrätty paikka oli lähinnä käytävää. Siihen hän oli kahlehdittu penkkiinsä, ilkialastomana, ja sanottakoon heti, että hän vietti niissä kahleissa kokonaista kuusi kuukautta hetkeksikään niistä vapautumatta.
Hänen ja kovan puupenkin välissä oli vain ohut ja likainen lammasnahka. Penkki oli päästä toiseen vain kymmenen jalan pituinen, ja sitä seuraavasta erottava välimatka oli ainoastaan neljä jalkaa. Tällä neljänkymmenen neliöjalan ahtaalla alalla sir Oliver ja hänen kuusi airokumppaniansa viettivät kurjaa olemassaoloansa valveillaan ja nukkuessaan — he näet nukkuivat kahleissaan airoon nojaten voimatta kunnollisesti paneutua pitkäkseen tai ojentaa jäseniään.