Sir Oliver oli lukenut tähän asti tuntematta mitään muuta kuin ylenkatsetta. Mutta kirjeessä kerrottiin vielä muutakin. Siihen sisältyi uutinen, että mistress Rosamund oli äskettäin palannut Ranskasta, missä oli oleskellut kaksi vuotta, ja että hän tulisi kesäkuussa menemään naimisiin sir Oliverin velipuolen Lionelin kanssa. Kirjoittaja oli lisäksi saanut tietää, että tämän liiton oli aikaansaanut sir John Killigrew, joka halusi nähdä Rosamundin turvattuna, koska aikoi itse lähteä merille ja oli varustamassa hienoa alusta matkustaakseen siinä Intiaan. Vielä mainittiin, että suunniteltu avioliitto herätti tyydytystä laajoissa piireissä ja että sitä pidettiin erinomaisen edullisena kummallekin suvulle, koska Penarrow'n ja Godolphinin kartanon vierekkäiset tilukset siten liitettäisiin toisiinsa.
Tuon luettuaan Oliver-Reis nauroi. Naimaliitto ei herättänyt tyydytyksentunteita niinkään sinänsä kuin nähtävästi siitä syystä, että kaksi maa-aluetta tuli yhdistettäväksi. Siinä liittyivät toisiinsa kaksi puistoa, kaksi tilusta, kaksi kyntömaan ja metsän kappaletta, ja asiassa mainitut henkilöt olivat ilmeisesti pelkkä satunnainen seikka.
Sitten asian pureva iva tunkeutui hänen mieleensä ja herätti siinä suurta katkeruutta: Rosamund, joka oli hylännyt hänet pitäen häntä veljensä murhaajana, aikoi nyt syleillä puolisonaan todellista murhamiestä. Ja hän, tuo petollinen konna — mistä helvetin syvyyksistä hän saikaan rohkeuden suorittaa tämän kavalan teon? — oliko hän vailla sydäntä ja omaatuntoa, eikö hän välittänyt mitään sopivaisuudesta eikä ollenkaan pelännyt Jumalaa?
Hän repi kirjeen kappaleiksi ja päätti poistaa asian mielestään. Pitt oli tahtonut menetellä ystävällisesti, mutta olikin kohdellut häntä julmasti. Kokiessaan vapautua kiduttavista mielikuvistaan Oliver lähti merelle, kolme kaleeria mukanaan, ja kohtasi siten kaksi viikkoa myöhemmin master Jasper Leigh'n sen espanjalaisen karakin kannella, jonka oli vallannut Kap Spartelin luona.
Kolmas luku.
KOTIIN PÄIN.
Samana iltana oli Jasper Leigh vallatun espanjalaisen aluksen hytissä vastapäätä Sakr-el-Bahria. Merisissin jättiläismäiset nuubialaiset olivat hänet sinne kuljettaneet.
Sakr-el-Bahr ei ollut vielä sanonut, mitä aikoi tehdä pienelle laivurille, ja master Leigh, joka hyvin tiesi konnuutensa, pelkäsi pahinta ja oli viettänyt muutamia surkeita tunteja laivan keulassa odottaen tuomiota, jonka otaksui jo langetetun.
»Asemamme on muuttunut, master Leigh, siitä kun viimeksi kohtasimme toisemme aluksen hytissä», kuului luopion tervehdys, jonka nojalla ei käynyt päätteleminen sitä eikä tätä.
»Epäilemättä», myönsi master Leigh. »Mutta toivon teidän muistavan, että olin silloin ystävänne.»