Hän siirtyi Rosamundin luo. »Tulkaa te minun kanssani, lady», käski hän ojentaen kätensä.
Tänä hetkenä näyttää lordi Henry ryhtyneen turhiin toimiin.
»Silloin», kirjoittaa hän, »minä heittäydyin väliin suojellakseni neitoa. 'Sinä koira', huusin minä, 'sinä joudut tästä kärsimään!'
'Kärsimään?' virkkoi hän ivaillen minua pitkällä naurullaan. 'Minä olen jo kärsinyt. Siitä syystä olenkin täällä.'
'Ja joudut kärsimään vieläkin, sinä kirottu merirosvo!' varoitin minä.
'Joudut kärsimään tästä solvauksesta, niin totta kuin Jumala elää!'
'Joudunko?' kysyi hän erittäin tyynesti ja synkästi. 'Ja kuka minua kurittaa, jos saan kysyä?'
'Minä, sir', ärjyin minä ankaran kiukun valtaan joutuneena.
'Sinä? ivaili hän. 'Sinäkö kävisit Merihaukan kimppuun? Sinä? Sinä pyylevä peltopyy! Pois tieltä! Älä estä minua!'»
Lordimme kertoo sir Oliverin jälleen lausuneen lyhyen arabiankielisen komentosanansa, jonka kuultuaan mustaihoiset sieppasivat kuningattaren käskynhaltijan syrjään ja sitoivat hänet kiinni tuoliin.
Sir Oliver ja Rosamund seisoivat nyt vastakkain — vastakkain viiden pitkän vuoden kuluttua, ja sir Oliver käsitti koko tuona aikana varmasti aavistaneensa tällaisen kohtauksen joskus tulevaisuudessa tapahtuvan.