»Enkö paina mieleeni jokaista sanaasi, oi viisauden lähde?» virkkoi Fenzileh jättäen nyt kuten monestikin miehensä epäröimään, imarteliko hän vai ivailiko. »Ja toivoni onkin, että hänen puolestaan saavat puhua hänen tekonsa eivätkä minun mitättömät sanani, vielä vähemmin hänen omat sanansa.»
»Allahin pään nimessä salli siis hänen tekojensa puhua ja ole itse vaiti.»
Kun äänensävy ja Asad-ed-Dinin kopeiden kasvojen synkkä ilme saivat vaimon hetkeksi vaikenemaan, Asad-ed-Din kääntyi.
»Tule!» sanoi hän. »Kohta on rukoilemisen hetki.» Hän asteli takaisin kohti Kasbahin keltaista muurirykelmää, joka kohosi tuoksuvan yrttitarhan vihreyden yläpuolella.
Hän oli pitkä, laiha mies; hartiat olivat hieman köyristyneet vuosien taakan alla, mutta hänen kotkan-kasvoissaan oli yhä vielä käskevä ilme, ja nuoruuden hehku piili yhä hänen tummissa silmissään. Hän siveli miettiessään pitkää valkoista partaansa jalokivien koristamalla kädellään, toisella hän nojasi vaimonsa pehmeänpyöreään käsivarteen, pikemmin tottumuksesta kuin tukea hakien, koska oli yhä vielä täysissä voimissaan.
Korkealla taivaan sinessä heidän päittensä päällä alkoi yhtäkkiä livertää leivonen, ja yrttitarhasta kuului kyyhkysten lempeä kujerrus ikäänkuin kiitokseksi siitä, että nyt, auringon painuessa nopeasti mailleen ja varjojen pidentyessä, ankara helle lieveni.
Fenzileh äännähti jälleen, sointuisammin kuin ennen, mutta lausuen sanoja, jotka olivat täynnä pahaa, hunajaan upotettua myrkkyä.
»Ah, armas herrani, nyt olet minuun suuttunut. Voi minua! Minkätähden en voi milloinkaan neuvoa sinua omaksi kunniaksesi niinkuin sydämeni kehoittaa minua tekemään, vaan joudun aina kokemaan kylmyyttä!»
»Älä soimaa sitä, jota rakastan», virkkoi pašša lyhyesti. »Olenhan sanonut sen sinulle jo riittävän usein.»
Fenzileh tuli lähemmäksi, ja hänen äänensä muuttui pehmeämmäksi, enemmän kyyhkysten hellää kujerrusta muistuttavaksi. »Enkö siis minä rakasta sinua, oi sieluni herra? Onko koko maailmassa sydäntä, joka uskollisemmin kuuluu sinulle? Eikö sinun elämäsi ole minun elämäni? Enkö ole uhrannut kaikkia päiviäni tehdäkseni onnesi täydelliseksi? Ja torjutko sinä minut synkin ilmein, jos pelkään sinun puolestasi hiljattain saapuneen tungettelijan vuoksi?»