»Ja etkö voi arvata, mikä saattoi olla siihen syynä?»
»Siihen syynä?» virkkoi poika, ja hänen kauniit nuoret kasvonsa, jotka olivat aivan äidin kasvojen näköiset, näyttivät tylsiltä ja ilmeettömiltä.
»Niin, siihen syynä», huudahti Fenzileh kärsimättömästi. »Etkö osaa muuta kuin töllistellä? Olenko houkkion äiti? Aiotko hymyillä tyhmää hymyäsi, seisoa suu auki ja kuluttaa jouten aikasi tuon koiransukuisen frankkilaisen polkiessa sinut jalkoihinsa käyttäen sinua vain astinlautanaan siihen valtaan, jonka tulisi kuulua sinulle? Jos on niin laita, Marzak, toivoisin sinun tuhoutuneen kohtuuni.»
Poika väistyi taaksepäin joutuessaan kokemaan tuota italialaista vimmaa, olipa hieman suutuksissaankin, koska epäili, että tuollaisissa naisen lausumissa sanoissa, vaikka nainen olisi ollut kaksikymmentä kertaa hänen äitinsä, piili jotakin hänen miehuuttaan loukkaavaa.
»Mitä voinkaan tehdä?» huudahti hän.
»Kysytkö minulta? Etkö ole mies kyetäksesi ajattelemaan ja toimimaan? Minä sanon sinulle, että kristityn ja juutalaisen äpärä tallaa sinut maan tomuun. Hän on ahnas kuin heinäsirkka, kavala kuin käärme ja raateleva kuin pantteri. Allahin nimessä! Olisin iloinen, ellen olisi milloinkaan synnyttänyt poikaa. Olisi parempi, vaikka ihmiset osoittaisivat minua pilkaten sormellaan ja nimittäisivät tuulen äidiksi kuin että olen synnyttänyt pojan, joka ei osaa olla mies.»
»Neuvo minua», huudahti Marzak. »Aseta minulle tehtävä, sano, mitä minun tulee suorittaa, ja tuletpa näkemään, etten horju, äiti. Siihen saakka säästä minua solvauksiltasi; ellet, niin en tule enää milloinkaan luoksesi»
Tuon uhkauksen kuullessaan merkillinen nainen nousi pehmeiltä patjoiltaan. Hän juoksi poikansa luo ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa painaen posken hänen poskeensa. Kahdeksantoista paššan haaremissa vietettyä vuotta ei ollut kyennyt tukahduttamaan hänestä eurooppalaisen äidin tunteita, kiihkeätä sisilialaista naista, joka oli äidinrakkaudessaan tuima kuin tiikeri.
»Lapseni, rakas poikani», virkkoi hän melkein nyyhkyttäen. »Minä käytän karua puhetta, koska pelkään sinun puolestasi. Jos olen vihainen, niin siinä ilmenee vain rakkauteni, raivoni siitä, että näen toisen anastavan isäsi luona sen sijan, jonka pitäisi sinulle kuulua. Ah! Mutta me pääsemme sittenkin voitolle, sinä suloinen poikani. Minä kyllä keksin keinon heittää tuon vieraan rikan takaisin siihen tunkioon, josta se on peräisin. Luota minuun, Marzak! Hiljaa! Isäsi tulee. Pois! Tahdon puhua hänen kanssaan kahden kesken.»
Hän menetteli viisaasti, koska tiesi helpommin suoriutuvansa Asadista kahden kesken, kun toisten läsnäollessa vaikuttava ylpeys ei vaatinut häntä pitämään ehdottomasti puoliaan. Marzak vetäytyi sandelipuisen säleristikon taakse, joka peitti erästä oviaukkoa, ja samassa astui toisesta ovesta huoneeseen Asad.