"Pyhä Gothard, ettepä tosiaan ole papinkokelaan näköinen. Mutta omahan on asianne." Käsi luiskahti nuorukaisen olkapäältä ja Facino asteli pylväskäytävää kohti. Yötaivas näytti safiirinsiniseltä. "Annan teille suojelukseni, ja huomenna voitte rahalla ja vaatteilla varustettuna jatkaa matkaanne Paviaan."
"Vahvistatte uskoani ihmeisiin, herra", sanoi Bellarion.
Facino hymyili ja kutsui palvelijoita. Hän käski antaa Bellarionille syötävää ja vaatteita. Senjälkeen he jatkaisivat keskustelua.
III luku.
BIANDRATEN KREIVITÄR.
Sinä iltana juttelivat Facino Cane ja Bellarion sangen myöhäiseen.
Pavian matka lykkääntyi päivä päivältä. Kirjoitettu oli, ettei
Bellarion saisi nähdä tätä matkansa päämäärää ennenkuin erinäisten
vuosien kuluttua.
Facino oli löytävinään nuorukaisessa moniaita omia luonteenominaisuuksiaan. Bellarion, tuo erikoisen näköinen poika, oli sukkelajärkinen ja terävä, oppinut ikäisekseen ja lujatahtoinen. Facino ihaili myös hänen ulkonaista olemustaan, voimakkaita, norjia jäseniä ja rohkeita, ilmeikkäitä kasvoja. Jos Jumala olisi lahjoittanut hänelle pojan, olisi hän toivonut tämän olevan Bellarionin kaltaisen. Tästä ajatuksesta ei ollut pitkältä päätökseen: hän kiinnittäisi Bellarionin itseensä niillä siteillä, jotka nuorukainen jo oli hänelle osoittanut — ottaisi hänet todella kasvatikseen. Facinon äkkinäinen päätös oli sangen kuvaava. Ripeä toiminta oli sotilaan verissä. Kolmantena päivänä saapumisestaan kertoi nuorukainen seikkailustaan Montferratissa. Hänellä oli kuuntelijana paitsi Facinoa myös tämän kaunis, nuori puoliso. He nauroivat ja ihmettelivät vuoroon, tarinan edistyessä. Vihdoin sanoi Facino:
"Ovela kettu, tuo markiisi Theodore. Mutta hänen viekkautensa on myös hänen tuhonsa. Tunnen hänet hyvin. Opin aseidenkäytön hänen isänsä palveluksessa. Ja sotilaan ura on totisesti miehevämpi kuin papin."
Näin siirtyi hän äkkiä markiisi Theodoresta Bellarionin asioihin. "Aiotteko vakavissanne hukata elämänne luostariin? Tehän olette mitä parhainta sotilasainesta."
Bellarion huokasi. Kolme päivää oli hän viettänyt täällä kuin unessa. Facino oli niin peräti toisenlainen kuin hän oli kuvitellut silloin kun kysymättä otti hänen nimensä omakseen. Hän vastasi kreiville apotin sanoilla: "Pax multa in cella, foris autem plurima bella". Ja kuitenkin…