"Naurattaapa niinkin. Menen taistelemaan Milanon herttuan puolesta. Se on velvollisuuteni ja oikeuteni. Jätän teidät jatkamaan huvitteluanne."
"Hei vaan! Tuokaa minulle Buonterzo-lurjuksen pää. Onnea matkalle!"
"Teidän korkeutenne on sangen ystävällinen."
"Jumala kanssanne!" Hän kääntyi. "Tuo Squarcia-pahus on ehtinyt jo ties minne. Hei, siellä! Korjatkoon piru kehnon sielusi, Squarcia! Älä pidä niin kiirettä!" Hänkin häipyi pimeyteen.
Facino nauroi jälleen. "Herttua toivotti minut Jumalan haltuun. Minä jätän hänet paholaisen haltuun. Ihmettelenpä, mikä saastainen teko hänellä nyt on mielessä." Hän kannusti ratsuaan. "Eteenpäin!"
He tulla tömistivät linnoituksen nostosillalle ja ratsastivat San
Donaton sisäpihaan. Pihalla tunkeili sotilaita ja kuormastoajoneuvoja.
Siellä oli Facinon armeija järjestetty, ja hänen apulaisensa Carmagnola
hyöri paraikaa antamassa viimeisiä määräyksiään.
Facino raivasi tiensä joukon läpi, antaen silloin tällöin lyhyen käskyn. Pysähtyen lopulta pihan toisessa päässä jäi hän seuraamaan lähtövalmistelua, antaen vihdoin joukon marssia ohitseen. Tuntia myöhemmin oltiin jo taipaleella, päämääränä Melegnano.
Etujoukkoa, jonka muodostivat viisisataa miliisisotilasta ja kolmesataa germaanilaista jalkamiestä, baijerilaisia, svabilaisia ja saksilaisia, komensi Facinon luutnantti, Carmagnola. Kaikki nämä miehet olivat rotevia ja parrakkaita. Marssiessaan lauloivat he sotalaulujaan, heiluen laulun tahdissa. Germaanien johtajana oli svabi nimeltään Koenigshofen.
Heidän kintereillään ratsastivat ranskalaiset, johtajanaan de Cadillac. Kahdeksansataa keihäsmiestä siinä oli ja kaksisataa jousimiestä. Ratsujoukkoa seurasi loputtoman pitkä kuormasto varus- ja muonatarpeineen. Kuormaston mukana oli myös kaksitoista tykkiä.
Jälkijoukkona marssi Facinon oma kondotta, johon kuului kaksitoistasataa sotilasta. Tähän oli vielä liitetty Werner von Stoffelin sveitsiläisjoukko, kolmesataa miestä, joista sata jousiniekkaa, loput peloittavan, lyhyen pertuskan käyttäjiä.