Viimeisenä ratsasti Facino pienen saattueensa kanssa. Pian oli pitkä jono kadonnut pimeyteen ja hiljaisuus nieli germaanien laulun viimeisenkin kaiun.
Seuraavana päivänä he keskipäivän tienoissa jättivät taakseen Melegnanon. Marssittuaan levähtämättä noin viisikolmatta (Englannin) penikulmaa, saapui joukko Ospedaletton pikku kylään. Tällaista vauhtia ei olisi voitu jatkaa enää pitkälti, mutta Facino tahtoi ennättää Pon etelärannalle ennenkuin Buonterzo ehtisi joen yli. Sen vuoksi jätti hän pääjoukon lepäämään Ospedalettoon ja jatkoi viidensadan keihäsmiehen kanssa matkaansa Piacenzaan. Näiden avulla toivoi hän voivansa pitää puoliaan siksi kunnes pääjoukko seuraavana aamuna saavuttaisi hänet.
Piacenzassa ei näkynyt jälkeäkään vihollisesta. Facino sai Piacenzan herrasta, Scottista, odottamatta liittolaisen. Buonterzo oli Scottilta vaatinut suostumusta läpikulkuun ja Scotti oli suostunut — korvausta vastaan. Buonterzo oli kuitenkin uhannut raivata tiensä kaupungin läpi väkisin, vieläpä ryöstää koko kaupungin, ellei saisi vapaata läpikulkua. Buonterzon valmistellessa hyökkäystä, salli viisas Scotti Facinon kulkea vapaasti kaupungin läpi: Facinohan joutuisi näin ottamaan vastaan ensimmäisen sysäyksen. Seuraavana aamuna vei Facino armeijansa turvallisesti Pon yli ja järjesti joukot taistelun varalta pienen Nure-joen vasemmalle rannalle. Hän revitti sillan, joka Pontenuren kohdalla vei joen yli, ja päätti jäädä tänne odottamaan Buonterzon tuloa. Viimemainitun sanottiin olevan kymmenen penikulman päässä, Firenzuolassa.
Buonterzo ei tullut suoraan. Poiketen tieltä kääntyi hän etelään, aikoen Nure-laaksoa ympäröivien kukkulain yli käydä Facinon sivustan kimppuun.
Täten alkoi sarja sotaliikkeitä, joita kesti viikon päivät, joukkojen joutumatta kertaakaan toistensa näkyviin. Vetäydyttiin aina vain etelämmäksi ja koko homma alkoi tuntua piilosilla-leikiltä vuoristossa.
Ensi aluksi kummastutti Bellarionia, että nuo kaksi sotapäällikköä, jotka niin kiihkeästi halusivat tuhota toisensa, karttoivat yhteenottoa parhaansa mukaan. Mutta pian asia hänelle valkeni. Kummallakin oli palkkasotureita joukossaan. Palkkasoturit eivät ole kovinkaan halukkaita kuolemaan, vaan välttävät mieluummin taistelua niinkauan kuin voivat. He haluavat rikastua mahdollisimman paljon, ja kun sotavangeista saattoi hyötyä monella tapaa, ottivat he mieluummin vankeja kuin tappoivat. Kuolleelta mieheltä saa tuskin muuta kuin haarniskan. Nytkin vaativat palkkajoukot, että heidät oli johdettava mahdollisimman lähelle vihollista ja sellaiseen asemaan, ettei vastustaja voinut muuta kuin antautua. Ainoan poikkeuksen palkkajoukoissa muodostivat kuolemaahalveksivat sveitsiläiset, mutta heitä oli Facinon armeijassa perin vähän. Buonterzolla ei heitä ollut lainkaan.
Viikon lopulla oli tilanne melkein samanlainen kuin alussa. Buonterzo oli perääntynyt hieman, houkutellakseen Facinoa avoimelle kentälle, ja Facino odotteli kärsivällisesti San Nicolossa. Kolme päivää hän vartosi, mutta sai sitten äkkiä kuulla, että Buonterzo oli siirtynyt Aggazanoon, joka oli kahdeksan penikulman päässä. Hän arvasi Buonterzon yrittävän joen yli Stradellan luona. Nyt oli tilaisuus päästä vihollisen kimppuun, ja Facino päätti toimia.
San Nicolon suurimpaan taloon, jonka Facino oli valinnut väliaikaiseksi majapaikakseen, kokoontui tänä toukokuun aamuna hänen ylin päällystönsä. Sinne saapuivat Carmagnolan Francesco Busone, Koenigshofen ja sveitsiläinen von Stoffel, samoin ranskalainen de Cadillac.
Bellarion oli myös saapuvilla upseerien asettuessa Facinon pöydän ympärille eräässä alakerran pikku huoneessa. Valkoiselle pöytälevylle oli kondottieri hiilellä piirtänyt tosin kömpelön mutta tarkan kartan taistelualueesta. Kuluneen viikon aikana oli Bellarion tutkinut viittä tai kuutta tuollaista karttaa, ja sai jo hyvin niistä selon.
Hiili hyppysissään selitti Facino tilannetta.