Bellarion ei hämmästynyt vähästä. Hän sekaantui jälleen asiaan.
"Jos minä olisin Buonterzo, sijoittaisin tiedustelijoita kukkuloille
Rivergarosta Travoon. Saatuani tiedon liikkeistänne hyökkäisin
Carmagnolan kimppuun ja tuhottuani hänen joukkonsa kiertäisin teitä
vastaan. Näin menisi koko suunnitelmanne myttyyn."
Hämmästyksestä sanattomina tuijottivat kokeneet sotilaat tuota röyhkeätä nulikkaa.
"Kiittäkäämme Jumalaa", virkkoi lopulta Carmagnola ivallisesti, "ettette ole Buonterzo." Upseerit räjähtivät nauruun.
Hämärissä lähtivät taistelujoukot liikkeelle, jättäen leirin, vieläpä
tykitkin, paikoilleen. Keskiyön tienoilla oli Carmagnola jo lähellä
Aggazanoa ja Facino oli ennättänyt Travoon, mistä hänen piti käydä
Buonterzon kimppuun.
Kondottieri lähti levolle, mutta Bellarion ei voinut nukkua. Hän meni alas kohisevan joen rantaan, missä Stoffel hänet tapasi mietteisiin vaipuneena. Sveitsiläinen, keskikokoinen, tummaihoinen mies, joka ei oikeastaan näyttänyt sotilaalta, alkoi jutella päivällä tapahtuneesta neuvottelusta.
"Teidän huomautuksenne oli aivan paikallaan", virkkoi hän. "Heidän ei olisi pitänyt jättää pois sitä mahdollisuutta laskelmistaan."
"En ole koskaan nähnyt taistelua", vastasi Bellarion, "mutta käsitän silti, että strateegin aina pitäisi ottaa huomioon vihollisen mahdolliset vastaliikkeet."
"Aivan niin."
"Jos todella myönnätte sen, miksi ette tullut avukseni?"