"Miksi ette suorittanut tehtäväänne loppuun? Olisitte ajanut Buonterzoa takaa aina Parmaan asti ja vallannut kaupungin. Olisitte helposti voinut palauttaa Parman takaisin Milanolle. Isäni olisi totisesti pannut teidät koville, jos tämä olisi tapahtunut hänen päivinään."
Facino punastui hiusmartoaan myöten. Hän työnsi esiin leukansa ja katsoi herttuaa tiukasti silmiin.
"Teidän isänne, herra herttua, olisi ollut rinnallani taistelukentällä. Jos teidän korkeutenne olisi seurannut hänen esimerkkiään, ei teillä kenties nyt olisi aihetta muistutuksiin. Paremmin soveltuisi teille ilmaista kiitollisuutenne saavutetun suurimerkityksellisen voiton johdosta."
Herttuan silmät mulkoilivat kondottieria, mutta eivät tälläkään kertaa kestäneet vanhemman miehen katsetta. Nuorukainen levitteleiksen nojatuolissaan ja viskasi punaisen koipensa valkoisen yli.
Synkeä della Torre tuli isäntänsä avuksi. "Jo olette julkea puhutellessanne ruhtinastanne tuossa äänensävyssä."
"Julkea, totisesti!" murisi herttua rohkaistuneena. "Jumalan luut! Jonakin päivänä…" Hän keskeytti ja veti suunsa irveeseen. "Puhuitte äsken jotakin uhrauksista?" Hän toivoi Facinon tarkoittaneen menetyksiä, jotka olisivat omiaan himmentämään hänen suuruuttaan kansan silmissä.
Facino teki selkoa Bellarionin osuudesta voittoon. Hän kertoi Bellarionin laatineen sen suunnitelman, joka oli vienyt taistelun niin onnekkaaseen päätökseen, ja lopetti kuvailemalla nuorukaisen ja hänen sadan sveitsiläisensä uhrautumisen voiton varmistamiseksi.
"Olkoon hänen muistonsa kallis teidän korkeudellenne ja koko Milanon kansalle."
Ellei tarina vaikuttanutkaan herttuaan, teki se vaikutuksensa hovilaisiin, ja myöhemmin kansaan. Niinpiankuin Te Deum oli veisattu voiton kunniaksi, pukeutui kaupunki suruasuun, nuorta henkensä uhrannutta sankaria kunnioittaakseen. Saint Ambrosessa kaikui Requiem tämän eilen tuntemattoman, tänään kaikkien tunteman isänmaan pelastajan muistoksi. Yleisenä puheenaiheena oli Bellarionin mainetyö, pian muistettiin myös koiraihme, ja oltiinpa lopulta valmiita kanonisoimaankin tämä ihailtu nuorukainen.
Facino oli palannut vastaanotosta katkeroituneena ja surullisena.
Kotona odotti häntä kalpea, pelästynyt puoliso.