"Juuri niin. Vastatkaa!" Äänessä piili uhkaus ja käsi puristui tiukemmin ranteen ympäri.
"Mitä hän olisi minulle ollut, Facino?" Kreivitär melkein nyyhki. "Mitä sinä kuvittelet?"
"En kuvittele mitään, madonna. Kysyn."
Huulet vaaleina vastasi kreivitär Beatrice: "Pidin hänestä kuin pojastani." Kyynelet auttoivat häntä näyttelemään osaansa. "Minulla kun ei ole omaa lasta."
Facino hellitti ja perääntyi askelen, hieman tolkutonna ja häpeissään.
"Mitä sinä oikein luulit?" jatkoi toinen. "Et… et kai uskonut, että hän oli rakastajani?"
"En", valehteli Facino laimeasti.
"Mitä sitten kuvittelit?" tiukkasi kreivitär.
Mies tuijotti häntä palavin silmin. "En tiedä. Sinä saatat minut suunniltani!" Hän mennä tömisti huoneesta.
Mutta myrkky ei poistunut hänen suonistaan. Seuraavana päivänä pidetyillä juhlapäivällisillä istui hän ääneti puolisonsa vieressä. Tilaisuus oli samalla myös tervetuliaisjuhla. Vehkeilevä Gabriello Maria oli nimittäin kutsunut Montferratin valtionhoitajan, tämän veljentyttären ja veljenpojan vierailulle Milanoon.