"Bellarion?" Markiisi innostui, samoin ruhtinatar. Hän katsoi ensi kertaa isäntäänsä kasvoihin. Gian Maria jatkoi, puhuen niin äänekkäästi, että Facinokin saattoi kuulla:
"Niin. Tosiasia nimittäin on, että Facino olisi ollut pulassa, ellei
Bellarion olisi keksinyt keinoa, jolla Buonterzo saatiin tuhotuksi."
"Mitä keinoa?" kysyi ruhtinatar Valeria ja iloissaan siitä, että viimeinkin oli pystynyt herättämään neidon mielenkiinnon, kertoi Gian Maria Travon taistelusta.
"Sievä temppu tosiaan", tuumi ruhtinatar, "mutta tuskin mikään urotyö."
Gian Maria tuijotti häntä ällistyneenä. Markiisi Theodore purskahti nauruun.
"Veljentyttäreni on perin romanttinen", virkkoi hän. "Harrastaa runoja ja sensellaista. Hän pitää sotaa jonkinlaisena iloisena turnauksena, ritarileikkinä, jossa käydään mies miestä vastaan voimien mittelyyn."
"No, mutta", nauroi herttua, "sittenhän teitä pitäisi miellyttää tämä tarina sadasta miehestä, jotka pitivät puoliansa tuhansia vastaan."
"Niinkö asianlaita olikin?" ihmetteli ruhtinatar epäilevän näköisenä.
"Lisäksi uhrasi Bellarion henkensä." Herttua kiitti nuorukaista vain riistääkseen Facinolta kunnian. Ja loppujen lopuksi hän vielä kertoi koira-ihmeestä, häpeämättä ollenkaan omaa osuuttaan jutussa.
Kauhusta väristen oli neito vetäytynyt kauemmaksi tuosta ihmispedosta. Ja nyt hän mielessään pohti kuulemaansa. Hän saattoi vielä tuskin uskoa herttuan sanoja tosiksi. Bellarionko kuollut marttyyrinä kasvatusisänsä ja tämän maan puolesta?