Hän jatkoi kuvailemalla heidän matkaansa Travoon. Melkein nälkiintyneinä he olivat saapuneet hävitettyyn kylään. Löydettyään hiukan suuhunpantavaa, lähtivät he taas liikkeelle saavuttaakseen Facinon armeijan. Mutta San Giorgiossa, missä he yöpyivät, saivat he kuulla, ettei Facino ollutkaan kulkenut sitä tietä. Seuraavana aamuna lähtivät he senvuoksi omia teitään Milanoon.
He menivät Pon yli Piacenzan luona. Siellä pidätti Scotti heidät muka senvuoksi, että he olivat marssineet luvatta kaupungin läpi. Hän oli jo kuullut puhuttavan taistelusta, mutta ei tiennyt kenen eduksi se oli päättynyt. Bellarion sai miehineen tyytyä jäämään Piacenzaan kahdeksi päiväksi. Vasta tällöin sai Scotti tiedon Facinon voitosta.
"Pidimme kiirettä", lopetti Bellarion, "ja saavuin ainakin ajoissa estääkseni Requiemin veisuun. Sehän olisi muodostunut pilanteoksi."
Hän naurahti päättäessään lyhyen ja selvän selontekonsa. Mutta läsnäolijain joukossa oli ainakin kaksi, jotka eivät nauraneet, nimittäin Carmagnolan Francesco Busone, Facinon kerskaileva luutnantti, joka katsoi nuorta sankaria hyvinkin karsaasti, ja ruhtinatar Valeria, joka piti koko juttua veijarin julkeana keksintönä. Neito melkeinpä epäili, että Bellarion tahallaan oli tekeytynyt kuolleeksi voidakseen sitten yllätyksellisellä ilmestymisellään herättää sitä suurempaa huomiota.
Gabriello Maria, kohteliaana kuten aina, tuli puristamaan kättä,
ja Gabriellon jälkeen tulivat herttua ja della Torre onnittelemaan
Travon voittajaa. "Kunnia on kreivi Biandraten", vastasi Bellarion.
"Vaatimattomuus", virkkoi della Torre, "sopii aina sankarille."
"Kreivi ei varmaankaan ole koettanut estää tämän väärinkäsityksen syntymistä. Hän on liioitellut minun osuuttani."
He eivät kuitenkaan laanneet häntä imartelemasta, ja lopulta häntä suorastaan ellottivat nuo mielistelijät, jotka herttuan käskystä olivat valmiit matelemaan kenen edessä hyvänsä. Tuokion kuluttua hän kummakseen näki myös markiisi Theodoren, joka onnitteli häntä kohteliaasti, viittaamatta sanallakaan Casalen tapahtumiin.
Päästyään vihdoin rauhaan lähti hän Facinon huoneustoon. Siellä odotti häntä kreivitär, yksinään. Bellarionin lähestyessä nousi hän nojatuolistaan ja kiiruhti nuorukaista vastaan.
"Bellarion!"
Tumma puna oli kohonnut noille tavallisesti niin kalpeille kasvoille ja uneliaat silmät loistivat.