"Ymmärränkö? Sanonpa, mitä ymmärrän. Surmasitte kreivi Spignon, koska hän tiesi, että olette petturi. Ymmärrän sen varsin hyvin. Muistan yhäti valheenne. Vakuutitte olevanne nimetön opiskelija ja päässeenne markiisi Theodoren puheille uskoteltuanne hänelle olevanne Facino Canen poika. Niinhän sanoitte. Vai kiellättekö?"
Bellarion varmuus näytti pettävän. "En kiellä."
"Ehkäpä tahdotte väittää, että uskottelitte Facinolle samaa?" Ja vastausta odottamatta hän musersi nuoren miehen täydellisesti. "Teidän kaltaisestanne kiipijästä voi uskoa mitä hyvänsä. Annoitte kaikkien luulla teidän kaatuneen Travon luona, jotta ylösnousemuksenne tehostaisi urotöittenne vaikutusta."
"Miten häpeällistä!" huudahti Bellarion, suuttuneena moisesta syytöksestä.
"Eikö teitä lyöty ritariksi sen hälinän johdosta, jonka tieto kuolemastanne aiheutti? Huomenna teidän on osoittauduttava saamienne kunnianosoitusten arvoiseksi. Siitä syntyy mielenkiintoista nähtävää."
Näin neito jätti hänet, iskettyään hänen sydämeensä haavoja, joitten parantumiseen tarvittaisiin paljon aikaa. Kun nuori mies vihdoin kääntyi poistuakseen, joutui hän Facinon puolison kanssa vastakkain. Facino itse seisoi hieman taaempana.
"Olette kalpea, Bellarion", virkkoi kreivitär.
"Niinkö madonna? En voi oikein hyvin."
"Ethän vain liene sairas?" Facinon ääni oli vakava.
Bellarion-veitikka havaitsi tilaisuuden tulleen. Hän sipaisi otsaansa.
"Ei tämä mitään vaarallista liene. Olen uupunut, siinä kaikki."