"Kenen kanssa voitaisiin sellainen liitto solmia?" kysyi Facino nopeasti.
Della Torre epäröi. Hän ymmärsi, että oli vielä liian aikaista
paljastaa totuutta. Jos aavistettaisiin hänen hautovan liittoutumista
Riminin Malatestan kanssa, ryhtyisi Facino heti vastatoimenpiteisiin.
Hän painoi katseensa maahan.
"Siihen en vielä voi vastata. Mutta olen varma siitä, ettei meillä ole mitään hyötyä liitosta Montferratin Theodoren kanssa."
Gabriello Maria sai toimekseen ilmoittaa päätöksestä markiisi Theodorelle. Markiisi kuunteli kaikkea muuta kuin suopeana. Hän piti päätöstä mielenosoituksena ja vihjaisi hämärästi, että Milanolla oli jo tarpeeksi vihollisia nytkin. Vihasta puhisten hän lähti paluumatkalle Montferratiin.
Kesäkuun alkupuolella saapui herttuan veljeltä Filippo Marialta, Pavian kreiviltä, hätäinen, surkea avunpyyntökirje. Lodin Vignate oli lähtenyt hävittämään Filippo Marian alueita ja Alessandria oli jo vallattu. Kirjeen saapuessa istui herttua della Torren ja Lonaten seurassa eräässä yksityishuoneessaan. Hän noitui ja, murisi kääriessään auki pergamenttia, ja sysäsi sen sitten della Torrelle.
"Vieköön rutto kaikki kirjeenkirjoittajat! Osaatko lukea tuota törkyä,
Antonio?"
Della Torre tarttui kääröön. "Tämä on veljeltänne, herra Filippo
Marialta."
"Mitä tuo siannahka tahtoo? Tavallisesti muistaa hän olemassaoloni vain apua tarvitessaan."
Della Torre luki kirjeen ääneen. Herttua nauraa hörähti pari kertaa jollekin surkealle vetoomukselle, ja kumartui taputtamaan tuolinsa edessä makaavan verikoiran päätä.
Kun della Torre oli lopettanut, nauroi Gian Maria vielä makeammin.
Häntä huvittivat veljen vastoinkäymiset. "Vihdoinkin on Hänen
Lihavuutensa hermostunut! Antaa vain tuon laiskan sian hoitaa asiansa
itse. Hikoileminen tekee hänelle hyvää."