"Älkäähän naurako, herra herttua", lausui della Torre vakavana.
"Olen aina sanonut, että Vignate vielä tuottaa meille ikävyyksiä.
Hän ei tyydy Lodiin. Nyt hän on lähtenyt taisteluun enemmän koko
Visconti-sukua kuin yksinomaan teidän veljeänne vastaan."
"Jumalan luut!" Herttua mulkoili neuvonantajaansa. Ja äkkiä hän käsittämättömän raivon vallassa potkaisi koiraa, niin että se ynisten sinkosi toiselle puolelle huonetta. "Helvetti! Olisiko minun lähdettävä Vignatea vastaan, häh?"
"Kyllä."
"Juuri kun Buonterzo on saatu torjutuksi! Eikö minulle enää suodakaan muunlaista ajanvietettä kuin taisteluja? Olisinpa mieluummin helvetin herttua kuin Milanon herra."
"Pääsette tahtonne perille, ellette ryhdy toimiin", sanoi della Torre.
"Vieköön sinut piru, Antonio!" Hän sieppasi pöydältä haukansyötin ja alkoi kiskoa siitä höyheniä. "Tuhotkaa Vignate, sanotte! Mitenkä minä hänet tuhoan? Ranskalainen palkkaväki on palannut Boucicaultin luo. Tämän kaupungin itarat isät pitivät kamalaa kiirettä saadakseen heidät matkaan. Nuo ukot eivät ajattele mitään muuta kuin tukaattejaan, hitto heidät periköön!" Hän jatkoi murisemistaan repien koko ajan höyheniä linnunkuvasta.
Lopulta sanoi della Torre: "Vignatella ei voi olla suurtakaan armeijaa ja Alessandrian valloitus vaati uhreja.
"Facinon kondotta kyllä riittää karkoittamaan hänet takaisin Lodiin."
Gian Maria käveli kiivaasti edestakaisin huoneessa. "Entä jos ei riittäisikään? Jos Vignate sittenkin voittaisi Facinon? Silloin kävisi Milanon huonosti."
Äkkiä hän pysähtyi ja tuijotti neuvonantajaansa. "Mitä voisimme tehdä estääksemme Vignaten tunkeutumasta tänne? Jos voisimme…" Hän keskeytti. Ilkeä hehku hänen silmissään ilmaisi hänen kiukkunsa kohonneen kiehumapisteeseen.