Facino ja Pusterla olivat aina kunnioittaneet toisiaan, mutta he olivat kuitenkin niin vähän tuttuja, että viimemainitun äkillisen ilmestymisen tänne, vieläpä kreivittären seurassa, täytyi pakostakin herättää kummastusta.
Facino oikaisi kipeätä koipeaan ja tervehti heitä lyhyesti sotilaalliseen tapaan. Viehättävä kreivitär riensi hänen luokseen.
"Olet sairas, Facino!" sanoi hän huolestuneesti ja kumartui vastaanottamaan miehensä suudelmaa.
Facinon kasvot kirkastuivat, mutta hänen äänessään oli vakava sävy. Nyt ei ollut aikaa pohtia hänen sairauttaan. "Mitäpäs kivuista. Miten sinä olet tullut tänne, Bice, ja… Venegonon kanssa?"
"Ah, yllätämme sinut", vastasi kreivitär. "Taivas tietäköön, ettei tämä olisi ollut tarpeen, jos olisit kuunnellut minua, pitänyt silmäsi avoinna ja käyttänyt järkeäsi."
"Kerro miksi tulit ja jätä huomautukset syrjään." Kreivitär epäröi tuokion ja kääntyi sitten ylväästi matkakumppaniinsa.
"Kertokaa te, messer da Venegono."
Venegono suostui heti. Hän puhui nopeasti, elehtien käsillään, ilmeen koko ajan vaihdellessa hänen kasvoillaan. "Olemme tulleet tekemään selkoa tapahtumista Milanossa. Ettekö ole kuullut niistä mitään, herrani?"
"Milanossa? Saan joka viikko raportteja hänen korkeudeltaan. Niissä ei ole ollut mitään levottomuutta herättävää."
Kreivitär naurahti katkerasti. Venegono jatkoi.