"Eikö levottomuutta herätä tieto, että Riminin Malatesta, Pandolfo ja hänen veljensä Carlo ovat Milanossa, mukanaan viisituhatmiehinen armeija?"
Facino hätkähti. "He marssivat Milanoa kohti?"
Jälleen kreivitär nauroi. Myös Venegono veti suutaan hymyyn.
"Ei. He ovat kaupungissa herttuan kutsusta." Ja keskeyttämättä kertoi hän tarinansa loppuun. "Tämän kuun toisena päivänä vihittiin Antonia Malatesta ja herttua Gian Maria, ja herttuattaren isälle on nyt annettu teidän virkanne."
Hänen sanojaan seurasi täydellinen hiljaisuus. Juttu oli kerrassaan uskomaton. Facino ei voinut luottaa korviinsa.
"Kerron teille vain, mitä olen omin silmin nähnyt", virkkoi Venegono.
"Nähnyt? Oletteko sitten itse ollut Milanossa?"
Venegono irvisti muikeasti. "Vielä on Milanossa senverran ghibellinejä, että minullekin riitti katto pään päälle. Ryhdyin tarpeellisiin varovaisuustoimenpiteisiin. Sitäpaitsi ei kukaan Pusterla ole ollut pelkuri. Siksi onkin herttua, tuo helvetin koira, saanut meistä niin monta uhria."
Kauhistunut Facino tuijotti häntä alta kulmain. Tovin kuluttua puhkesi kreivitär puhumaan, katkeran ivallinen ilme valkeilla kasvoillaan.
"Ymmärrät nyt, Facino, miksi olen täällä. Käsität, ettei Facinon vaimo enää ollut turvassa Milanossa. Sinä olet kukistunut ja herttua on valmis sallimaan Malatestan katkaista niskasi."