"Väitätte kerran olleenne ystäväni. En voi tietää, olisitteko pysynyt ystävänäni loppuun saakka. Jouduimme eri tahoille. Mutta sitä ennen olitte varastanut minulta kaiken omaisuuteni. Mahdollistahan on, että olisitte luovuttanut sen takaisin."
"Olisin varmasti!" ruikutti mies. "Pyhä Jumalan äiti, niin olisin tehnyt!"
"Olen tarpeeksi hupsu uskoakseni teitä. Muistakaa, että eloonjäämisenne riippuu minusta. Kohtalo lähetti teidät tielleni, jotta joutuisin oikealle elämänuralleni, ja senvuoksi aion teitä auttaa…"
"Palkitkoon teitä Jumala! Luoja teitä…"
"Hiljaa! Älkää keskeyttäkö. Ensin haluan todisteen hyvästä tahdostanne."
"Millä tavalla minä voisin todistaa…?"
"Voitte vastata kysymyksiini selvästi ja totuutta noudattaen. Siinä on aivan kylliksi. Jos yritättekään valehdella, on kohtalonne kuolemaakin kurjempi. Olkaa vilpitön, niin pelastatte henkenne."
Hän esitti kysymyksensä saaden nopeat, suorat vastaukset niihin. Lorenzaccio joutui täydellisen ristitulen alaiseksi, mutta ei takertunut kertaakaan. Puolen tunnin kuluttua oli Bellarion saanut kaikki haluamansa tiedot. Lorenzaccion oli palkannut Alessandrian anastajan veli, Desanan kardinaali Girolamo Vignate. Tämä lähetti säännöllisesti elintarpeita Alessandriaan. Ne vietiin perille öisin kun taivas oli pilvessä. Muulit jätettiin aina Alessandriaan, missä ne syötiin samoinkuin niiden kuormatkin, ja ajajat palasivat jalkaisin lähtöpaikkaansa. Lorenzacciota lukuunottamatta ei ajajia koskaan päästetty Alessandrian muurien sisäpuolelle. Lähtiessään sai hän aina tunnussanan, jolla seuraavan kerran pääsi kaupunkiin. Kaiken kaikkiaan oli Lorenzaccio tehnyt jo toistakymmentä tällaista matkaa. Lopuksi kuvasi rosvo kardinaalin ja hänen veljensä sekä näiden lähimmät miehet hyvin tarkkaan, antoi topografisia tietoja Alessandriasta ja teki selkoa muistakin tärkeistä seikoista Pääasiat merkitsi Bellarion muistiin.
XIV luku.