"Kuljetus ei enää käy päinsä. Lorenzaccio, joka aikaisemmin johti muulikaravaania, on nyt Facinon vankina. Hänet pidätettiin eilen paluumatkallaan Alessandriasta. Mahdollisesti roikkuu hän jo hirressä. Meidät on keksitty ja vartioketju on nyt niin tiheä, että olisi järjettömyyttä yrittääkään päästä läpi."
"Pääsittehän tekin", huomautti luiseva kapteeni. "Oveluudella. Mutta se temppu ei kävele kahdesti. Lähetin kymmenen muulia lähelle Aularaa, ja tuotapikaa riensi sinne melkoinen sotilasjoukko. Vartioketjuun syntyi aukko. Käytin hämärähetkeä hyväkseni ja pääsin läpi ennenkuin sotilaat palasivat."
"Kekseliäästi tehty", kiitti kapteeni.
"Se oli aivan välttämätöntä", sanoi Bellarion lyhyesti. "Nämä elintarpeet oli saatava perille ja teitä oli varoitettava."
Vignate oli käynyt harmaankalpeaksi. Nuoren miehen käytös ja ripeä puhetapa saivat hänet ymmälle.
"Kuka te olette?" kysyi hän. "Muulinajaja ette ainakaan ole."
"Teidän ylhäisyytenne on tarkkanäköinen. Lorenzaccion pidätyksen jälkeen ei ainoakaan muulinajaja enää tahtonut antautua vaaraan. Olen onnensoturi. Beppo Farfalla, nöyrin palvelijanne. Komennan kolmeasataa peitsimiestä, jotka tällä hetkellä herra kardinaalin käskystä on sijoitettu Cantalupoon. Kardinaalin pyynnöstä otin tämän jutun hoitaakseni."
"Ja minun pitäisi palkita teidät, tietenkin. Vaikka olen melkein putipuhtaaksi kynitty."
"Herra kardinaali uskoo sen asian järjestyvän. Hänellä oli eräitä viittauksia annettavana teille, toivoen minun tuovan ne perille."
"Vai niin! Mitä viittauksia?" Vignate oli kiukkuinen. "Herra kardinaali on sitä mieltä, että muonittamisenne on suottapäiväistä varojen haaskausta, koska pysytte vallan toimettomana. Hän haluaisi teidän tekevän jotakin ja uskoo tämän toivomuksen muodostuvan teille kannustimeksi."