Ällistynyttä tuijotusta. Carmagnola nauroi ivallisesti. "Kuinka, herra?
Vaikka pidätitte ajajat?"
Bellarion katsoi häntä väsynein, verestävin silmin. "Siitä huolimatta. Minä ohjasin itse muulit Alessandriaan." Hän istuutui äänettömyyden vallitessa.
"Sanot käyneesi Alessandriassa?"
"Linnoituksessa asti. Söin aamiaiseni Lodin herran seurassa."
"No, mutta selitä, Herran nimessä!" puuskahti Facino ärtyneenä.
Bellarion selitti.
XV luku.
LOUKKU.
Arvaatte jo, mitä tapahtui, joten voimme kuitata asian muutamalla sanalla.
Seuraavana yönä ratsasti Vignate kuudensadan miehen etunenässä mitä parhaimpaan väijytyspaikkaan Pavonen liepeillä. Yö oli siksi valoisa, että saattoi hyvin pitää ympäristöä silmällä. Kahakka kesti vain puoli tuntia, jonka aikana kuitenkin verta vuoti viljalti, sillä Vignaten väki oli raivoissaan huomatessaan joutuneensa satimeen.