"Tiesin, että juuri kunniantuntonne teki teidät ankaraksi." Kreivitär kosketti hänen kättään. "Ymmärsin vieläpä paremmin kuin aavistattekaan, Bellarion. Miten olisinkaan voinut olla teille vihainen sydämessäni?"
"Näytitte vihaiselta."
"Näytin. Aivan oikea sana. Se oli välttämätöntä. Ette tiennyt, että
Facino oli verhojen takana ovikomerossa."
"Toivoin, ettette olisi huomannut sitä." Kreivittärestä tuntui kuin
olisi hän saanut nyrkiniskun kasvoihinsa. Hän riuhtaisi pois kätensä.
Kulmat vetäytyivät kurttuun ja hampaat iskeytyivät alahuuleen.
"Tiesitte!" läähätti hän.
"Verhot liikahtivat. Näin Facinon kengän kärjen pistävän esiin niiden alta."
Bellarion huomasi kuvaamattoman ilkeän ilmeen hänen kasvoillaan.
"Milloin teitte tuon havainnon? Ennenkuin puhuitte vai senjälkeenkö?"
"Huonoksipa minut arvioitte. Jos olisin nähnyt kengän ajoissa, en olisi säästänyt sanojani senkään vertaa. Kerkisin puhua ennenkuin huomasin sen."
"Toivoin melkein, että asia olisi ollut päinvastoin." Tämänjälkeen, ajatteli Bellarion, ei mikään tuon naisen päähänpisto enää häntä hämmästyttäisi.
"Toivoitte, että olisin osoittautunut pelkuriksi, joka piiloutuu vaimon taakse miehen oikeutetun vihan uhatessa."