"Parasta kun ette puhuisi enää mitään. Tiedän, mitä haluatte ja…" Hän keskeytti huitaisten kädellään. "Mihin minä lähtisin?" Kysymys oli osoitettu kohtalolle eikä naiselle. Tämä kuitenkin vastasi:
"Maineenne, senjälkeen kuin Alessandria kukistui, on levinnyt yli koko
Italian. Joka mies tietää, mikä taitava sotilas olette."
"Niin, Facino on jalomielinen." Bellarionin äänessä oli katkera sävy.
"Joka ainut Italian ruhtinas ottaisi mielellään teidät palvelukseensa."
"Maailmassa on paljon tilaa niille, joista haluamme erota."
Vaieten he jatkoivat matkaansa aina kaupungin muureille saakka.
"Lähdettehän, Bellarion?"
"Harkitsen asiaa." Hän oli vakava, puoleksi vihainen, puoleksi pahoillaan.
Linnan kartanolla he laskeutuivat hevostensa selästä. Bellarion auttoi kreivitärtä ja tämä laski pienen kätensä hänen kädelleen.
"Tiedän, että suostutte lähtemään, sillä te olette jalo. Lausun hyvästini nyt. Tulkaa onnelliseksi!"