Kohteliaasti kumartui Bellarion hennon käden yli.
Kun hän suoristautui, huomasi hän Facinon leveäharteisen hahmon goottilaisen oven aukossa. Kondottieri katseli heitä silmiään siristäen.
Sitten hän astui heitä vastaan ystävällisesti tervehtien. Hän kyseli miten metsästys oli onnistunut, montako fasaania kreivitär oli saanut, kaukanako hän oli käynyt, missä hän oli kohdannut Bellarionin ja oliko ollut hauskaa. Mutta Bellarion, joka piti häntä silmällä, huomasi että hänen hymynsä karehti vain huulilla, katseen pysyessä totisena.
Aterian aikana — Facinon pöydässä istuivat tavan mukaan hänen kapteeninsa — oli Alessandrian valtias kovin hiljainen. Häntä ei kiinnostanut edes Carmagnolan ilmoitus, että Milanosta saapuisi suuri ghibellinijoukko armeijan vahvistukseksi, ja kun kreivitär oli päättänyt ateriansa, salli Facino kapteeniensakin poistua. Ainoastaan Bellarion jäi paikalleen. Hän oli tehnyt päätöksensä.
Facino kohotti synkän, miettivän katseensa ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Kynttilän lepattavassa valossa näytti hän kumman vanhalta. Hänen ensimmäiset sanansa koskivat asiaa, jossa hänen ajatuksensa koko illan olivat askaroineet.
"Hei, poika! On hauskaa, että olet hyvissä väleissä Bicen kanssa. Olen viime aikoina ollut huomaavinani jonkinlaista viileyttä seurustelussanne."
"Olen kreivittären palvelija niinkuin olen teidänkin palvelijanne."
"Niinpä niin", mutisi Facino, ryypäten viiniä kultapikarista. "Hän pitää sinusta. Muistan hänen olleen pahoillaan kun lähetin sinut Genovaan. Nyt on minulla samanlaisia aikeita."
"Lähetätte minut pestaamaan miehiä Boucicaultilta?" hämmästyi Bellarion.
Facino silmäili häntä huvitettuna. "Miksi en sitä tekisi? Luuletko, ettei hän suostuisi?"