"Minullakin on kunnianhimoni."
"Kauanko olet tällaista ajatusta hautonut? Et ole puhunut siitä ennen."
Bellarion katsoi häntä surumielisesti ja sanoi hiljaa:
"Tämä ajatus kypsyi tänään."
"Ollessasi ratsastamassa?"
Facino tuijotti häntä kasvoihin ja näki hänen lempeän ilmeensä.
Kondottierin katse painui. He ymmärsivät toisensa täydellisesti.
"Toivotan sinulle onnea, Bellarion. Olet palvellut minua hyvin. Sangen hyvin. Sen tiedän itse parhaiten. Olet oikeassa tahtoessasi lähteä — koska tunnet, että niin on paras."
Bellarionin kasvot olivat valjut ja hänen silmänsä loistivat. Hän nielaisi kuin selvittääkseen kurkkuaan ja virkkoi:
"Suhtaudutte aikomukseeni ystävällisesti. Mutta kunnianhimostani huolimatta olen teidän miehenne."
Keskusteltiin Bellarionin lähimmistä suunnitelmista. Hänen mielensä teki lähteä kanttooneihin muodostaakseen siellä sveitsiläisarmeijan, sillä sveitsiläinen jalkaväki oli maailman parasta, ja jalkaväki puolestaan se aselaji, johon Bellarion eniten luotti. Hän pyysi, että Facino osoitukseksi suosiostaan antaisi hänelle Stoffelin, josta hänellä olisi suurta apua Urissa ja Vierwaldstätterissä. Facino lupasikin luovuttaa Stoffelin ja lisäksi viisikymmentä sveitsiläistä ratsumiestä Bellarionin kondottan kantajoukoksi. Tämänjälkeen he joivat lähtömaljan ja Facino lähti makuulle. Bellarion taas meni etsimään Stoffelia käsiinsä.