"Huono valtakirja tänne tunkeutumista varten, ser Bernabo."
Kapteeni oli harmistuneen näköinen. "Teidän korkeutenne erehtyy. Olen täällä yksinomaan tuon miehen vuoksi."
"Toivottavasti". Ja neito käänsi hänelle selkänsä.
Upseeri antoi sotilailleen määräyksen. Kaksi heistä penkoi jo suljettua puutarhaa. "Temppeliin!"
Suuttuneena kääntyi neito jälleen. "Minunko luvattani? Temppeli, herraseni, on henkilökohtaista omaisuuttani."
Kapteeni epäröi hetken, pahasti hämillään. "Teidän korkeutenne tuskin tarvitsee temppeliä juuri nyt. Siellähän paraikaa suoritetaan korjaustöitä. Veijarimme on ehkä kätkeytynyt sinne."
"Eikä ole. Olisin nähnyt hänet, sillä tulen juuri sieltä."
"Teidän korkeutenne muisti pettää. Te tulitte äsken puutarhasta."
Neito punastui. Tuokion kuluttua sanoi hän hitaasti: "Silmänne ovat aivan liian tarkat, Bernabo." Ja äänensävyllä, joka peräti musersi upseerin, lisäsi hän: "Pidänpä sen mielessäni samoinkuin senkin, ettette uskonut sanoihini". Hän kääntyi pois halveksiva ilme kasvoillaan. "Etsikää minun puolestani niin paljon kuin haluatte."
Kapteeni empi hetkisen. Sitten hän kumarsi jäykästi ja nyökkäsi sotilailleen, nousten marmorisillalle.