"Madonna", sanoi Carmagnola, "tulen pyytämään, että ryhtyisitte toimeen omien ja veljenne laillisten oikeuksien palauttamiseksi. Ei tarvita muuta kuin anomus herttualle. Hän on heti valmis seuraamaan antamaani neuvoa: marssimaan vallananastaja Theodorea vastaan ja tuhoamaan hänet."
Ruhtinatar hengähti syvään. "Tekö olette neuvonut häntä siihen, herrani? Antakaa kun kutsun veljeni tänne, että hän saa kiittää teitä ja tutustua rohkeaan ja rehelliseen ystävään."
"Olen hänen ystävänsä ja teidän palvelijanne, madonna." Carmagnola kohotti valkean käden huulilleen. Kyyneltynein silmin katseli ruhtinatar Valeria kumartunutta, kaunista päätä. "Niin, madonna, nyt kantavat minun teidän hyväksenne tekemäni suunnitelmat vihdoinkin hedelmän."
"Teidän suunnitelmanne?"
Neito rypisti kulmiaan ja Carmagnola naurahti. Hyvin hauska ja naurunhaluinen herrasmies, tämä Francesco Busone.
"Juuri niin. Nyt on hetki lyönyt. Anomus vain Filippo Marialle ja armeija lähtee liikkeelle. Niin totta kuin johdan sitä, olette te nyt saapa oikeutta, te ja veljenne."
"Kukapa muukaan armeijaa johtaisi kuin te?"
Carmagnolan kasvot synkistyivät. "Onhan siellä Bellarion Canekin."
"Tuo pojanjolppi!" Neito kimpaantui pahanpäiväisesti. "Hän on sitäpaitsi valtionhoitajan miehiä. Juuri hän auttoi markiisi Theodorea pääsemään Vercellin ja Genovan herraksi."
"Siihen hän ei koskaan olisi kyennyt, ellen minä olisi avittanut", vakuutti Carmagnola. "Tein sen vain saadakseni jonkin syyn aloittaa taistelun markiisi Theodorea vastaan, jos myöhemmin asettuisin herttuan puolelle."