Herttua kohdisti katseensa Carmagnolaan.
"Siinä kuulette, herra."
Carmagnola lehahti punaiseksi. "Tämä yritys on erikoisen lähellä sydäntäni, teidän korkeutenne."
Ruhtinatar Valeria tuli väliin.
"Merkitseekö minun toivomukseni mitään tässä asiassa, teidän korkeutenne?"
"Varmasti, madonna. Kehoitan sekä teitä että veljeänne lausumaan mielipiteenne."
"Siinä tapauksessa, herra herttua, toivon, niin, pyydän, että armeijan johto uskottasiin herra Carmagnolalle." Herttuatar katseli häntä kummissaan. Bellarionin ilme oli tutkimaton.
Neidon sanat koskivat häneen kipeästi, mutta ne eivät ihmetyttäneet häntä. Hän tiesi, että Valeria yhä hautoi epäluulojaan. Hiljaisuudessa oli hän toivonut vihdoinkin saavansa osoittaa, miten epäoikeutettu ruhtinattaren viha oli, mutta jos siihen ei kertakaikkiaan tilaisuutta annettaisi, ei asialle sen enempää voinut.
Herttuan kirkkaat, mustat silmät tuijottivat kiinteästi ruhtinatarta. Tovin äänettömyyden jälkeen hän sanoi: "Tuntuu siltä kuin ette luottaisi Valsassinan ruhtinaan taitoon."
"Ah, siihen luotan kyllä!"