"Ovela?" Carmagnola punastui. "Missä suhteessa?"
"Ovela auttaessanne Theodorea markiisi Gian Giacomon ilmaisemassa tarkoituksessa." Carmagnola tuijotti Bellarionia typerän näköisenä. "Niin, niin. Mitä oikeastaan luulitte minun ajattelevan?" Bellarion nauroi viattomasti.
Herttua koputti pöytää rystysillään. "Herrat, herrat. Poikkeamme asiasta." Bellarion ehdotti: "Ehkä teidän korkeutenne voisi hyväksyä tällaisen ratkaisun: Valpergan ja hänen kondottansa asemesta otan myötäni Carmagnolan ratsujoukon, joka vahvuudeltaan on suunnilleen yhtä suuri. Lähdemme molemmat ja taistelemme yhdessä."
"Mutta ellei ylintä päällikkyyttä anneta Bellarionille, suvainnee teidän korkeutenne vaihtaa minun kondottani johonkin muuhun", sanoi Koenigshofen, ja Stoffel valmistautui jo seuraamaan hänen esimerkkiään, kun herttua äkkiä kadotti kärsivällisyytensä ja kivahti:
"Hiljaa! Hiljaa! Minä olen Milanon herttua ja minun määräyksiäni täällä kaiketi on noudatettava. Teitä on pyydetty tekemään ehdotuksia, mutta ei suinkaan hyppäämään nenälleni. Olkoon niinkuin Valsassina sanoo. Carmagnola lähteköön mukaan, koska asia kerran on hänen sydäntään lähellä, mutta ylipäällikkönä toimii Valsassina. Asia on päätetty. Neuvottelu on lopussa."
VII luku.
CARMAGNOLAN SILLAT.
Carmagnolan ja Bellarionin väliset erimielisyydet lykkäsivät lähdön päivästä päivään. Täten sai Montferratin Theodore hyvää aikaa varustaa Vercelli piirityksen varalta, hankkia elintarpeita ja keskittää joukkoja kaupunkiin. Lisäksi hän kiireen kaupalla rakennutti ja lujitti varustuksia, kaivautti vallihautoja ja valmistutti asemia, joista ajan tullen voisi torjua hyökkäyksen.
Milanoon tiedoitettiin hänen toimenpiteistään, ja tämä tiedoitus antoi aihetta uusiin erimielisyyksiin. Carmagnola vaati, että Mortara, joka myös oli Theodoren hallussa, oli vallattava ennen Vercelliä, koska Mortara muka muuten olisi alituisena uhkana Milanon armeijan selkäpuolella. Bellarionin mielestä taas vaara oli niin pieni, että siihen tuskin kannatti kiinnittää huomiota. Jos haaskattaisiin aikaa Mortaran valloittamiseen, ehtisi Theodore vain varustautua sitä paremmin, kun taas Vercellin kukistuminen merkitsisi Mortarankin tuhoa. Upseereista olivat toiset Carmagnolan, toiset Bellarionin puolella. Koenigshofen, Stoffel ja Trotta kannattivat viimemainittua. Ercole Belluno, joka komensi Carmagnolan jalkamiehiä, ja ratsuväen komentaja Ugolino da Tenda taas olivat Carmagnolan kanssa yhtä mieltä. Bellarion olisi kyllä saanut heidät taivutetuiksi, elleivät ruhtinatar Valeria ja hänen veljensä olisi olleet läsnä jokaisessa neuvottelussa. Sisarukset olivat kumpikin ehdottomasti Carmagnolan puolella. Lopulta päästiin kuitenkin sopimukseen. Päätettiin, että Koenigshofen ja Trotta miehineen suojaisivat armeijan selkäpuolta Mortarasta mahdollisesti uhkaavaa vaaraa vastaan.
Myöhästyneenä pääsi armeija vihdoin, neljäntuhannen miehen vahvuisena, lähtemään liikkeelle kohti Vercelliä. Borgo Vercellin luona oli kuitenkin pysähdyttävä sillä Theodore oli revityttänyt Sesian yli menevän sillan. Kaupungin ja hyökkääjien välillä virtasi nyt leveä, kuohuva joki.