Bellarion sai pian tietää, että kaksikymmentä penikulmaa ylempänä, Carpignanossa, oli vielä ehyt silta. Hän päätti heti marssittaa joukkonsa tätä tietä päämäärään.
"Kaksikymmentä penikulmaa sinne ja kaksikymmentä penikulmaa takaisin!" marisi Carmagnola. "Liian paljon. Se käy meille kovin rasittavaksi." "En ryhdy väittelemään siitä asiasta. Onhan meillä toinenkin mahdollisuus: marssia Casalen kautta. Mutta Casale on vielä kauempana."
"Voisimme rakentaa sillat", sanoi Carmagnola, "Sesian ja Cervan yhtymäkohdan yläpuolelle. Siellä ovat joet kapeimmillaan. Näin säilyttäisimme myös yhteyden Mortaran armeijaan."
"Alatte huomata, mitä hankaluuksia Mortaran armeija meille tuottaa."
"Hankaluuksista ei puhettakaan, jos vain toimimme reippaasti."
"Ja noitten siltain rakentaminen kai olisi juuri tätä reipasta toimintaa." Bellarion hymyili hieman ivallisesti ja Carmagnola huomasi sen. "Voitteko väittää vastaan?"
"Voin. Enemmänkin. Aavistan, mihin tämä johtaa. Toisinaan, Francesco, ihmettelen, missä oikein olette sotataitonne oppinut, ja miksi oikeastaan olette antautunut sotilasalalle."
He keskustelivat erään talonpoikaistalon keittiössä, jonne olivat majoittuneet ruhtinatar Valerian vuoksi. Tämä oli näet veljensä kanssa retkellä mukana. Sisarukset olivat ainoina todistajina tässä molempien päälliköitten välisessä nahinassa, ja kun Carmagnola lopulta alkoi riehua ja elehtiä, kävellen raskain askelin edestakaisin pikku huoneessa, ryhtyi ruhtinatar häntä rauhoittamaan. Pannen kätösensä soturin punaiselle hihalle, sanoi hän:
"Älkää välittäkö hänen letkauksistaan, messer Carmagnola. Luotan teihin ehdottomasti. Toivon, että rakennutatte sillat suunnitelmanne mukaisesti."
Bellarion silmäili häntä puolittain suuttuneena, puolittain huvitettuna.