"Mitä minä äsken sanoin?"
Carmagnola tulkitsi hänen sanansa parhain päin. "En kiusaa teitä,
Valeria. Tahdon olla kärsivällinen."
Hän jatkoi seuraavina päivinä, odotellessaan siltojensa valmistumista, tulista kosiskeluaan. Bellarion taas jörötti kuin muinoin Akilles teltassaan, lukien Vegetiusta, jonka oli ottanut mukaansa Milanosta.
Siltoja ei rakennettu viikossa. Ne valmistuivat vasta kahdentenatoista päivänä töiden aloittamisesta.
Fra Serafino kertoo meille, että Carmagnola ruhtinatar Valerian ja hänen veljensä seurassa lähti ilmoittamaan Bellarionille siltojen valmistumisesta. Jokien väliin pistäytyvälle niemekkeelle oli jo leiriytynyt viisikymmentä miestä. Carmagnola vaati Bellarionia ryhtymään toimiin armeijan marssittamiseksi siltojen yli aamun sarastaessa.
"Kunhan vain siltanne kestäisivät aamunkoittoon asti", sanoi Bellarion.
Hän seisoi keskellä huonetta kolmen kattoon ripustetun lyhdyn alla.
Kädessään piteli hän kirjaa, jota oli lukenut Carmagnolan saapuessa.
"Kestäisivät aamunkoittoon?" Carmagnola oli suuttuneen näköinen. "Ja miksi ne eivät kestäisi?"
"Kysykääpä itseltänne; kuka voisi tuhota ne?" Bellarion nauroi, mikä oli sangen ajattelemattomasti tehty. "Teidän sijassanne olisin ajatellut sitä asiaa jo ennenkuin koko puuhaan ryhdyttiinkään."
"Ei Theodore tiedä mitään siltojen olemassaolosta. Hänhän on
Vercellissä, kahdeksan penikulman päässä täältä."