"Minun on vilu", sanoi Valeria. "Epätietoisuus oli yhtä hyytävä kuin marraskuun tuulet."
"Rohkeutta vain, Valeria. Epätietoisuus katoaa tuulien mukana. Kevät koittaa ulkona ja kevät koittaa rinnassammekin."
Neito kohotti katseensa ja silmäili miettivästi komeaa, uskollista kumppaniaan. Hänen tuli helpompi olla.
"On hyvä omistaa teidänkaltaisianne ystäviä tällaisina aikoina", sanoi hän.
Mies kietoi muitta mutkitta käsivartensa hänen ympärilleen.
"Teidänkaltaisenne nainen rinnallani voin uhmata koko maailmaa."
Heidän takanaan huomautti matala ääni kuivasti:
"Aloittakaa Vercellillä."
Hämillään ja yllytettyinä he kääntyivät kohdatakseen Bellarionin ivallisen katseen. Hän lähestyi hitaasti, yhtä uljaana kuin Carmagnola, vaikkakin hennompana ja hienompana. "Minä ja myös ruhtinatar olisimme kiitollisia teille, Francesco, jos ensin selviytyisitte Vercellistä. Maailma voi odottaa vielä hiukkasen."
Peittääkseen hämmennystään nosti Carmagnola äläkän. "Jos saisin toimia oman pääni mukaan, valloittaisin Vercellin huomispäivänä."