Bellarion punnitsi asiaa uudelleen, mutta pudisti sitten päätään. "Johan myönsin, että ajatus on hyvä, mutta en sittenkään aio antautua niin suureen vaaraan."
"Mihin vaaraan?" Carmagnolaa harmitti Bellarionin taipumattomuus. "Jumaliste! Johtakaa itse valehyökkäystä, jos tahdotte. Minä otan haltuuni iskujoukon, ja jos te teette tehtävänne, vastaan minä kyllä siitä, että olen kaupungin muurien sisäpuolella ennen päivänkoittoa."
Valeria seisoi yhä selin heihin, lämmittäen käsiään hirsivalkean edessä. Bellarionin äkillinen ilmestyminen huoneeseen oli saanut hänet hämilleen ja suuttuneeksi sekä itseensä että Carmagnolaan. Alakuloisena oli hän kuunnellut miesten keskustelua, kunnes Carmagnolan tekemä ehdotus nyt hieman kohensi hänen mieltään.
"Vastaatteko tosiaan?" kysyi Bellarion. "Entä jos epäonnistutte?"
"Siitä ei kysymystäkään. Sanoittehan itsekin äsken, että suunnitelma on hyvä."
"Tuskinpa vainkaan sanoin niin paljon. Totta puhuen pelkään Montferratin Theodorea enemmän kuin olen pelännyt ketään muuta vihollisistani."
"Pelkäätte!" pilkkasi Carmagnola. "Juuri niin. Tapani ei ole syöksyä eteenpäin kuin hullu härkä. Tahdon aina tietää tarkoin, mihin antaudun."
"Nythän sen tiedätte."
Valeria lähestyi heitä hitaasti. "Suostukaa, herra ruhtinas, lopultakin", pyysi hän.
Bellarion katsoi Carmagnolasta neitoon. "Saatatte minut hieman ymmälle.
Ettekö koskaan opi mitään? No, olkoon menneeksi, Francesco. Yritetään.
Mutta jos yritys menee myttyyn, niin älkää koettakokaan taivuttaa minua
tekemään mitään sellaista, jonka onnistumisesta en itse ole varma."