Nuori upseeri oli aivan kalpea. "Te näitte kuten minäkin, että ruhtinatar tuli tuolta pensasaidan takaa."
"Niin teimme, pöllö", vastasi Corsario, "ja näimme, että hän oli yksin. Jos joku mies on tullut portista tai sen yli tänne, ei hän olisi ehtinyt puutarhaa edemmäksi, ja teidän sotamiehennehän jo penkoivat koko pensaikon. Ette voita mitään epäluuloillanne. Keneksi te luulette tuota metsästämäänne miestä ja mitä hänestä arvelette?"
"En luule mitään. Tiedän."
"Mitä sitten?"
"Hän on maankiertäjä, maantierosvo, Lorenzaccio da Trinon apuri.
Mestari itse livahti käsistämme tunti sitten."
"Kautta hostian!" huudahti ällistynyt Corsario. "Luulin…" Hän sulki suunsa äkkiä ja purskahti sitten nauruun. "Ja otaksutte, että madonna Valeria suojelisi rosvoa?"
"Voiko ainoakaan mies tietää, mitä ruhtinatar Valeria tekee?"
"Minä tiedän, että hän repisi silmät päästänne, jos voisi", sanoi Fenestrellan herra ilkeästi. "Kuulittehan, että hän piti niitä ihan liiaksi tarkkanäköisinä ja että hän painaisi sen mieleensä. Miksi kerrotte hänelle kaiken mitä näette?"
Markiisi nauroi ja loi ystäväänsä hyväksyvän katseen.
Nuori sotilas silmäili heitä tovin.