"Te olette vain hänen valtuutettunsa", sanoi Bellarion, ja nuori markiisi ponnahti kalpeana pystyyn.
"Valsassina on oikeassa", myönsi hän. "En voi kieltäytyä."
Bellarion katsoi hymyillen hämmentynyttä, taitamatonta Carmagnolaa.
"Aina te teette tyhmyyksiä", pilkkasi hän. Sitten hän kääntyi Gian Giacomoon. "Ette voisi kieltäytyä, jos antaisin haasteen. Sitä en kuitenkaan aio tehdä. Halusin vain osoittaa, ettei Carmagnolan tarjous ollut minkään arvoinen."
"Vielä te toki osaatte olla säädyllinenkin", murahti Carmagnola.
"Kun taas te… Luoja teki teistä narrin, siinä kaikki."
"Viekää pois hänet!"
Sotilaat tarttuivat Bellarionin käsivarsiin ja veivät hänet huoneesta ilman muuta.
Mutta ovi oli tuskin ennättänyt sulkeutua kun Stoffel jo räjähti. Hän raivosi ja huusi, todisteli, väitteli ja herjasi heitä, vieläpä ruhtinatartakin, nimitti heitä hulluiksi ja tylsimyksiksi ja uhkasi lopulta nostattaa koko armeijan kapinaan. Ainakin tekisi hän sveitsiläisineen kaikkensa estääkseen Carmagnolan panemasta aikeitaan täytäntöön.
"Kuulkaa!" Carmagnola nosti kätensä. Käytävästä kuului myrskyisiä suuttumuksen ja inhon ilmauksia, huudettiin ja meluttiin. "Armeijan ääni vastaa teille: niiden ääni, jotka viime yönä hänen kavaltaminaan haavoittuivat Vercellin muurien luona. Teitä lukuunottamatta, Stoffel, ei armeijassa ole ainoatakaan upseeria, eikä teidän sveitsiläisiänne lukuunottamatta ainoatakaan miestä, joka ei huomenna äänestäisi kuolemantuomion puolesta."