"Myönnätte siis levittäneenne tietoa tästä ennenkuin edes olitte kuulustellut Bellarionia! Taivaan Jumala! Te olette roisto, hullu papukaija, kerskaileva apina! Annatte viheliäisen kademielenne johtaa teidät murhatekoon! Mutta varokaa itseänne! Ei ole kaukana se päivä, jolloin tyhjä kallonne tipahtaa hartioiltanne!"
He vaiensivat hänet ja toimittivat hänet ulos, ryhtyen senjälkeen päättämään Bellarionin kohtalosta.
XI luku.
LUPAUS.
Upseerit vaativat, vaikkakin haluttomasti, kuolemanrangaistusta Bellarionille. Ainoastaan ruhtinatar ja nuori markiisi olivat toista mieltä. Neitoa kauhistutti tuo nopea päätös, eikä hän tahtonut millään tavalla olla osallisena nuoren kondottierin kuolemaan tuomitsemisessa. Hän alkoi itse asiassa, Bellarionin ilmoitettua, ettei aikonut haastaa Gian Giacomoa kaksintaisteluun, epäillä pidätetyn syyllisyyttä ja vaati vihdoin, että Bellarion lähetettäisiin Milanoon kuulusteltavaksi.
Carmagnola hylkäsi pyynnön ja näytteli suuripiirteisen miehen, jalon ritarin osaa oikein antaumuksella. Hän pauhasi velvollisuuden täyttämisen välttämättömyydestä ja pahoitteli kovasti asiaa, mutta pysyi järkkymättömänä.
"Antaisin vuosia elämästäni, jos voisin pestä käteni ja lähettää hänet herttuan luo, mutta en uskalla panna teidän ja veljenne tulevaisuutta niin suurelle vaaralle alttiiksi. Koko armeija, ehkä Stoffelia ja hänen sveitsiläisiään lukuunottamatta, vaatii hänen tuomitsemistaan kuolemaan. Hän on mennyt liian pitkälle." Muut upseerit ilmoittivat olevansa samaa mieltä. "Minä en ainakaan usko, että hän on syyllinen", selitti nuori markiisi heidän hämmästyksekseen. "En halua olla osallisena syyttömän miehen tuomitsemisessa."
"Sitä ei kukaan meistä halua", sanoi Carmagnola. "Mutta tässähän ei ole sijaa epäilyksille. Kirje…"
"Kirje", virkkoi nuorukainen kiivaasti, "on vain setäni keksintö, aivan niinkuin Bellarion sanoi."
Carmagnola tunsi hänen sanojensa kirvelevän kipeästi, mutta sitä härkäpäisemmin hän piti kiinni kannastaan. "Tuo kerskuri on sokaissut teidät kaunopuheisuudellaan."