"Ei suinkaan. Hänen käytöksensä tänään sai minut vakuutetuksi hänen syyttömyydestään. Hän olisi voinut haastaa minut kaksintaisteluun, enkä minä olisi voinut hänelle mitään, mutta hän luopui aikeestaan. Olisiko lurjus käyttäytynyt sillä tavalla?"
"Olisi", intti Carmagnola kiivaasti. "Hän tahtoi vain saada teidät puolelleen. Hän tiesi yhtä hyvin kuin me muutkin, että hallitseva ruhtinas ei ole tämänkaltaisten ritarilakien alainen. Hän tiesi, että teillä oli oikeus lähettää joku muu edustamaan itseänne."
"Miksi ette sanonut tuota hänen läsnäollessaan?" kysyi ruhtinatar.
"Koska hän ei jatkanut juttua. Oo, madonna, uskokaa minua. Ei ole koko Italiassa toista miestä, joka toivoisi niin hartaasti kuin minä, ettei tarvitsisi olla missään tekemisissä tämän asian kanssa." Hän puhui arvokkaan surumielisesti. "Tiedän kuitenkin velvollisuuteni, ja sitäpaitsi on minun noudatettava herrojen upseerienkin vaatimusta. Tuo kaksinaamainen petturi ei voi välttää kuolemanrangaistusta."
Upseerit säestivät häntä kiivaasti ja yhtä kiivaasti piti Gian Giacomo puoliaan.
"Eihän teidän tarvitsekaan olla häntä tuomitsemassa", tyynnytti Carmagnola. "Te voitte pysyä aivan syrjässä ja jättää oikeuden jakamisen meidän tehtäväksemme."
Ruhtinatarkin vetosi heihin: "Pyydän vieläkin kerran, että lähettäisitte hänet herttuan luo."
Carmagnola nousi. "Jos suostuisin pyyntöönne, madonna, olisi seurauksena kapina. Ellen minä huomenna lähetä Bellarionin päätä hänen isännälleen Vercelliin, ottavat sotilaat ohjakset käsiinsä. Heittäkää epäilyksenne ja pelkonne. Hänen syyllisyytensä on päivänselvä. Muistakaahan vain, että hän tahtoi lopettaa piirityksenkin, niin huomaatte, kenen hyväksi hän toimii."
Alakuloisena istui neito, koettaen turhaan päästä selvyyteen totuudesta.
"Ette kysynyt häneltä, miksi hän aikoi lopettaa piirityksen", muistutti hän.