"Mitä se olisi kannattanut? Tuo vehkeilijä olisi vain keksinyt uusia valheita."
Belluno kömpi pystyyn. Hän oli jo pitkän aikaa ollut kärsimättömän näköinen. "Sallitteko meidän poistua? Asiahan on jo ratkaistu."
Ugolino da Tenda seurasi esimerkkiä. "Miehet alkavat meluta yhä äänekkäämmin. On parasta lähteä kertomaan heille päätöksestä, niin he rauhoittuvat."
"Menkää, Herran nimessä." Hän viittasi heille kädellään ja asteli takan luo. Suuttuneena potkaisi hän palavia pölkkyjä, niin että säkenet sinkoilivat. "Viekää hänelle tieto päätöksestämme, Belluno, ja pyytäkää häntä valmistautumaan kuolemaansa. Olkoon hänellä siihen aikaa päivänkoittoon asti."
"Ah, Jumala, jos me sittenkin olisimme väärässä?" vaikeroi ruhtinatar.
Upseerit lähtivät ja ovi sulkeutui heidän järjestään. Hitaasti
Carmagnola kääntyi ja loi neitoon moittivan katseen.
"Ettekö kuitenkaan luota minuun, Valeria? Toimisinko näin, jos olisi epäilylle sijaa?"
"Te kenties erehdytte. Muistakaa, että olette erehtynyt ennenkin."
Carmagnola ei halunnut muistaa sitä. "Entä te? Oletteko te erehtynyt näinä viimeksi kuluneina vuosina. Muistatteko, että Spigno on kuollut?"
"Ah, unohdin."